Kirjaimellisesti suurisuisesta naisesta tuli somesensaatio – näin hän tienaa erityispiirteensä ansiosta: "En pistä pahakseni syödä patonkeja kameran edessä"
Kirjaimellisesti suurisuinen nainen kerää niin paljon somehuomiota, että on alkanut tienata sillä. New York Postin mukaan nainen yrittää päästä erityispiirtellään Guinnessin ennätystenkirjaan.
Amerikkalainen Samantha Ramsdell, 30, päätti koronakeväällä alkaa viihdyttämään pandemian lannistamia ihmisiä. Nainen ryhtyi julkaisemaan TikTokissa hauskoja videoita, joilla hän vitsaili ja lauloi.
Ramsdellin somesuosio kasvoi koronaeristyksen aikana. Etenkin hänen kasvonsa kiinnittivät ihmisten huomion – tarkemmin ottaen yksi kasvonpiirre: valtava suu.
Videoilla miljoonia katselukertoja
Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.
Pankin räjäytti video, jolla Ramsdell vastaa seuraajansa kysymykseen, aiheuttaako iso suu hänelle epävarmuutta. Videolla hän kertoo suutaan venyttäen näin joskus tapahtuvan, mutta sanoo antavansa suun silti loistaa. Ramsdell kertoo klipin tuoneen hänelle arviolta 100 000 seuraajaa. Tähän mennessä elokuussa julkaistu video on kerännyt yli 7,4 miljoonaa katselukertaa.
Monilla suosiota keränneillä videoillaan Ramsdell on vastannut seuraajiensa kysymyksiin, joista useimmat liittyvät nimenomaan hänen valtavaan suuhunsa. Nainen esimerkiksi osoittaa, miten suurien leukojen sisään mahtuu patonki, voileipä tai kokonainen donitsi.
Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.
TikTok-videoilla voi tienata
Miljoonat katselukerrat toimivat Ramsdellille tulonlähteenä. Hän kertoo TikTokin maksavan noin 0,3 senttiä (Yhdysvaltain dollareissa) tuhannesta näyttökerrasta.
– Se ei kuulosta paljolta, mutta suosituimmilla videoillani on yli 50 miljoonaa katselukertaa, laske itse, joten en pistä pahakseni syödä patonkeja kameran edessä, Ramsdell sanoo.
Valtavasta suosiosta huolimatta somevaikuttaja on turhautunut siihen, että hänet tunnetaan vain suuresta suustaan. Ramsdell toivoisi keräävänsä huomiota myös laulu- ja koomikon taitojensa vuoksi. Valtava suu kuitenkin saa hänen mukaansa "viisi kertaa enemmän katselukertoja".
Maailman suurin suu?
Ramsdell kertoo, että yrittää päästä suullaan Guinnessin ennätystenkirjaan. Tällä hetkellä suurisuisimman henkilön tittelin omistaa nuori yhdysvaltalaismies Phillip Angus, joka pystyy venyttämään kitansa 9,52 senttimetrin pituuteen.
Oman mittauksensa perusteella Ramsdellin suu on 8,9 senttimetriä leveä ja yli 10 senttiä pitkä.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Uusimmat
-
20:31
Tällainen on pahamaineinen Suomeen rantautunut katujengi Dödspatrullen
-
20:18
SM-liigan maalikuningas löysi työpaikan
-
20:16
Hämeenlinnassa suuri tulipalo – kerrostalon katto liekeissä
-
20:12
Omat sääntönsä unohtanut liikunnanohjaaja jäi kiipeliin kesken penkkipunnerruksen – "Seuraukset olisivat voineet olla hirvittävät"
-
20:11
Korvakipu riivasi naista viikkojen ajan – syyksi paljastui arvokas yllätys
-
20:00
Salkkarit-hahmo on joutua onnettomuuteen
-
19:36
Iso nytkähdys F1-kulisseissa – sarjaan tulossa uusi talli
-
19:04
"Todistamme Krimin taistelun alkua" – ex-brittiministeriltä kova ennustus Ukrainasta
-
19:03
Helena Ahti-Hallberg säteilee poikkeuksellisessa lookissa: "Ihan kummallista, kun yhtäkkiä oli pitkä ponnari"
-
19:01
Eläkeläispari on viettänyt lähes 500 päivää merellä: 51 perättäistä risteilyä tulivat halvemmaksi kuin vanhainkoti
-
18:58
Kultaleijona ilman sopimusta – pamahti yllättävän joukkueen harjoituksiin: "Homma pyörii hyvin"
-
18:58
Manchester Cityn suuri legenda kuoli syöpään
-
18:55
Ulkoministeri Elina Valtonen Kiovassa: Ukrainan EU-jäsenyydestä olisi hyötyä myös Nato-prosessissa
-
18:53
Zelenskyi keskusteli von der Leyenin kanssa vaihtoehtoisista viljakäytävistä – MTV seuraa sotaa
-
18:30
Ben Zyskowicz moukaroi uutuuskirjassa Suomen omaehtoista suomettumista ja Neuvostoliitolle nöyristelyä – "Musta kirja" surullinen esimerkki
-
18:27
HS: Helsingin Kulosaaren silta pitää purkaa – hintalappu kymmeniä miljoonia
-
18:14
Trump saapui oikeudenkäyntiin – "Kaikkien aikojen noitavaino"
-
18:13
Turkista löytyi 12 000 vuotta vanha ihmispatsas – ylisuuri fallos varastaa huomion
-
18:01
Maajussi-Samin ja morsianehdokkaan kahdenkeskinen hetki saa vaivaannuttavan käänteen: "Oli vähän ehkä vaikeaa"
-
17:54
Liverpoolille iso takaisku – tähtipelaajan loukkaantumisesta lisätietoja
-
Lataa lisää