Kilpailu kiristymässä kotimaan lentoreiteillä

Finnair odottaa kotimaan reiteille kilpailijoita. Yhtiö uskoo, että lentolippujen hinnat kotimaassa ovat alenemassa.

Finnair uskoo kilpailun kiristyvän myös kotimaan lentoreiteillä.


Lentoyhtiö Finnair odottaa Suomen sisäiseen reittiliikenteeseen lähiaikoina niin kotimaisia kuin ulkomaisia kilpailijoita. Haasteeseen se vastaa mm. tarkistamalla kotimaan hintojaan.

-Lähtökohta on, että me haemme hintajoustoa meidän vähemmin kuormitetuille kotimaan lennoille periaatteena se, että kun asiakas voi joustaa aikataulussa, niin lentoyhtiö joustaa hinnoissa ja silloin molemmat hyötyvät, summaa johtaja Mika Perho Finnairilta.

Vaikka Finnairin pahin kilpailija, pohjoismainen lentoyhtiö SAS, on luopunut Suomen sisäisestä liikenteestä, Finnairilla uskotaa, että markkinoille pyrkivät uudet lentoyhtiöt kiristävät kilpailua. Uusista yhtiöistä Flying Finn pyrkii aloitaamaan lennot Rovaniemelle ja Kittilään jo tämän kevään aikana. Yhitö on jo aloittanut lipunmyynnin.

Myös SAS jatkaa yhä lentojaan suoraan Suomesta ulkomaille.

-Me kilpailemme kotimaassa siten, että lennämme ulkomaille viidestä kaupungista. Asiakas saa siten valintamahdollisuuden. Meillä ei ole suunnitteilla varsinaista kotimaan toiminnan harjoittamista tällä hetkellä, toteaa SAS:in viestintäjohtaja Tom Christides.

(MTV3)

(Huomenta Suomi 03.03.2003)

Lue myös:

    Uusimmat