Taitoluistelija Kiira Korpi on luistelu-uransa huipulla, mutta täysin hän ei ole kuitenkaan jättänyt suunnittelematta tulevaisuuttaan sen jälkeen.
– Onneksi minulla on opiskelupaikka kauppakorkeakoulussa, joten en jää tyhjän päälle. Toistaiseksi opiskelu on ollut enemmän harrastusluonteista, mutta on silti kiva saada vähän jotakin muuta mietittävää pääkopalle kuin urheilu, hän toteaa.
Kiira toivoo pystyvänsä yhdistämään urheilu-uran tuoman kokemuksen, tiedon ja taidon kaupallisen alan opintoihin, mutta itseään hän ei päästä helpolla siinäkään.
– Työn täytyisi olla jotakin haasteellista, sillä olen niin kunnianhimoinen. Jotakin, johon on intohimo ja joka toimii tavallaan korvikkeena luistelulle, vaikka ei sitä tietysti pysty millään korvaamaan täysin.
Hän ei kuitenkaan vielä murehdi sen tarkemmin tulevaa uravalintaansa.
– Luotan, että se selviää sitten aikanaan. Ja vaikea sitä on vielä tietääkään, varsinkaan kun en ole koskaan ollut niin sanotusti oikeissa töissä, hän muistuttaa.
(MTV3–ANULIINA TULLA)
