Eric Barcolle lähetettiin Facebook-viesti, jossa Kiiltokuvia-sarjan katsoja kiitti tätä roolistaan. Näyttelijä uskoo palautteen johtuvan sarjan käsittelemistä teemoista.
Kiiltokuvia-sarjassa näyttelevän Eric Barcon roolisuoritus Jessenä ei ole jättänyt katsojia kylmäksi. Näyttelijä sai tuntemattomalta ihailijalta Facebook-viestin, jossa lähettäjä kertoi olevansa innoissaan Barcon roolista.
– Hän kiitti näyttelijäntyöstä ja roolista, Barco kertoo.
– Palautetta on tullut myös Teatterikorkeakoulussa ja lähipiiriltä. Kun ensimmäistä kertaa näyin ruudussa, jotkut vanhat kaverit sanoivat, että on kiva nähdä hymyilevä naamani ruudussa.
Nuori näyttelijä epäilee, että vieraan ihmisen kiitos johtui sarjan käsittelemistä teemoista.
– Se käsittelee niin montaa eri rakkauden lajia ja sitä, miten ihmiset hakevat eri tavoin hyväksyntää ja pyrkivät pois yksinäisyydestä.
Teemat vaikuttivat Barcon itsensäkin, kun hän luki käsikirjoituksen ensimmäistä kertaa. Hän myöntää käsikirjoituksen herättäneen hänessä tunteita.
– Sitä lukiessa pääsi parit naurut, itkut ja ihmetykset.
Barco toivoo, että myös sarjan katsojat antavat itselleen luvan liikuttua.
– Nykyään tuntuu, itsekin kun katsoo jotain, että ihmiset ovat muuttuneet kyynisiksi ja haluavat löytää virheitä. Mutta etenkin tässä sarjassa olisi niin paljon opittavaa rehellisyydestä ja auki olemisesta.