Khloé Kardashian teki siskolleen vessapaperipilan, joka sai somen kiehumaan raivosta: "Vastenmieliset ja itsekkäät rikkaat ihmiset eivät muutu…"

Kris Jenner lukee satuja 2:04
Keeping up with the Kardashians -sarjan kaudelta ei ole puuttunut käänteitä!

Twitterissä leimahti kiukkuinen keskustelu, kun Kardashianin sisarusten vessapaperipila levisi somessa kulovalkean tavoin viime viikonloppuna.

Keeping up with the Kardashians -sarjasta tutussa Kardashianin perheessä erilaiset jekut kuuluvat asiaan. Viimeisimmästä kujeilusta vastasi Khloé Kardashian, joka hassutteli isosiskonsa Kourtneyn kustannuksella viime viikonloppuna.

Khloé vietti aikaa Kourtneyn kotona 10-vuotiaan sisarenpoikansa Mason Disickin kanssa ja kaksikko keksi kuorruttaa hulppean huvilan vessapaperilla.

Kourtney ei hermostunut pilasta, vaan totesi nauraen Instagram-videolla, että "se oli jännittävintä, mitä hänelle on tapahtunut kuukausiin" ja kuvaili jekkua "nerokkaaksi".

Vessapaperista muodostui koronaviruspandemian symboli, kun sitä hamstrattiin myös Suomessa ruokakaupoista niin, että hyllyt ammottivat tyhjyyttään. Yhdysvalloissa koronatilanne on huomattavasti rajumpi, ja vessapaperijekku saikin sosiaalisen median kiehumaan raivosta.

Esimerkiksi Twitterissä monet syyttivät Kardashianin sisaruksia tilannetajun puutteesta.

– Kourtneyn mielestä on fiksua, että hänen siskonsa vuorasi hänen talonsa vessapaperilla. Samaan aikaan ihmiset jonottavat vessapaperia!

– Khloé tekee ylpeänä Kourtneylle vessapaperipilan, vaikka vessapaperista on maailmanlaajuisesti pulaa. Voisiko tämä ärsyttävä perhe suksia kuuseen?

– Niin, ihan kuin emme olisi keskellä pandemiaa ja ihmisillä ei olisi pulaa saada vessapaperia... Luoja, kuinka inhoan tuota perhettä.

– Tämä osoittaa, että vastenmieliset ja itsekkäät rikkaat ihmiset eivät muutu edes pandemian iskiessä.

Cosmopolitan huomauttaa, ettei kyseessä ole ensimmäinen kerta, kun tosi-tv-perheen käytös koronakriisin aikana on hämmästyttänyt, vaikka perhe on julkisesti pitänyt suurta meteliä siitä, kuinka he ovat vetäytyneet karanteeniin.

Lehden mukaan moni on hämmästellyt sitä, että esimerkiksi Kim Kardashianin aviomies Kanye West matkusti perheen lasten kanssa Kaliforniasta Wyomingiin, vaikka ihmisiä on kehotettu pysymään kotonaan. Samanlaisia reaktioita herätti myös Kendall Jennerin roadtrip, jonka hän teki yhdessä NBA-koripalloilija Devin Bookerin kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat