Kevätsiivouksen aika! Puhdista ainakin nämä 5 paikkaa ja vältä virheet – "Voi pahimmillaan rikkoa koko astianpesukoneen"
Kevätsiivouksen yhteydessä on hyvä käydä läpi kaikki kodin nurkat. Kiinnitä erityishuomioita näihin viihteen paikkaan.
Kun kolmen minuutin pikasiivous ei enää riitä, on aika puunata koti huolellisemmin. Mutta osaatko keskittyä oikeisiin asioihin kevätsiivousta tehdessä? Rakennusyhtiö JM Suomen vastuukorjauspäällikkö Jenna Hakku vinkkaa tiedotteessa, mihin paikkoihin kannattaa siivouksen yhteydessä kiinnittää erityistä huomiota.
1. Lattiakaivo
Lattiakaivoon ja viemäriin kerääntyy nopeasti hiuksia, roskia, ja pesuaineiden jäämiä.
Hakun mukaan suihkun ja pesutilojen lattiakaivon puhdistus kannattaa suorittaa ainakin kerran vuodessa, mutta ei ole huono ajatus tehdä sitä useamminkin. Puhdistusta vaativan lattiakaivon tunnistaa siitä, että se haisee tai vesi virtaa huonosti.
– Ennen puhdistuksen aloittamista kannattaa varata mukaan suojakäsineet omien käsien turvaksi, vanha tiskiharja putsausta varten sekä ruuvimeisseli lattiakaivon ritilän irrotukseen nostamalla. Puhdistusaineeksi sopivat yleispuhdistusaineet ja vesi.
Näin lattiakaivo puhdistetaan. Juttu jatkuu videon alla.
Hakku antaa myös kätevän vinkin:
– Yksi hyvä niksi on kaataa edellisenä iltana kaivoon pesuainetta ja antaa pesuaineen muhia siellä yön yli. Tämä helpottaa huomattavasti itse pesua seuraavana päivänä.
– Pahimpia virheitä lattiakaivoa putsatessa on se, että laittaa vesilukon huonosti paikoilleen. Tällöin kaivosta saattaa alkaa tulla epämiellyttäviä hajuja, vastuukorjauspäällikkö ohjeistaa tiedotteessa.
Lue myös: Suomalaiset laiminlyövät yksinkertaisen huoltotoimenpiteen: "Uusavuttomuus on lisääntynyt"
2. Parvekelasien pesu ja huolto
Parvekelasit olisi hyvä puhdistaa ainakin kerran vuodessa kunnolla. Keväällä on Hakun mukaan erinomainen säätila lasien puhdistukseen.
– Oikean säätilan valinta on tärkeää. Laseja ei kannata pestä talvella kovassa pakkasessa, jolloin pesuvesi jäätyy parvekelasin pintaan, Hakku selitttää.
Ennen puhdistusta kannattaa varata käsien ulottuville esimerkiksi markettien siivous- tai pesuainehyllystä löytyvä teflon- tai silikonispray saranan voiteluun, vettä ja pesuainetta profiilien ja lasien puhdistukseen sekä ikkunan pesuun tarkoitetut välineet.
Mukaan kannattaa ottaa myös imuri, jolla saa alakiskoista pölyn pois. Saatat myös tarvita jotain varrellista pesuvälinettä, jolla saat liat pois ilman jakkaran apua.
– Hyvä niksi on myös availla ja käyttää laseja, mikä estää lian ja pölyn kertymistä osien väliin. Pahimpia virheitä puolestaan on käyttää likaisia työvälineitä, jolloin lasin pinta naarmuuntuu, Hakku vinkkaa.
Pesuaineeksi kannattaa valita neutraali puhdistusaine, joka sopii niin alumiiniprofiileille kuin laseillekin. Joissain tapauksissa pelkkä vesi saattaa myös riittää.
Älä käytä liikaa pesuainetta: se saattaa jättää lasin pintaan kalvon, joka kerää nopeasti uutta likaa itseensä. Noudata valmistajan ohjetta pesuainetta annostellessa.
Lue myös: Mitä parvekkeelle voi istuttaa? Peruna ja tomaattikin viihtyvät parvekkeella – nappaa vinkit!
3. Sauna
Kevätsiivouksen yhteydessä kannattaa putsata myös sauna, sillä sen materiaalit kuluvat sitä nopeammin, mitä enemmän puhdistamista laiminlyödään.
– Saunan oikeaoppinen pesu kannattaa aloittaa tyhjentämällä se ylimääräisestä tavarasta, kuten saunakiulusta ja kauhasta, sekä imuroimalla lattia, seinän, pinnat sekä katto. Sen jälkeen seuraa itse pesuvaihe, jossa veden lämpötila on ratkaiseva. Lauteet tulee kastella lämpimällä vedellä, jotta puun huokoset aukeavat. Tämän jälkeen laudepinnat pestään veteen sekoitetulla pesuaineella harjaa tai sientä apuna käyttäen.
Hakku muistuttaa, että on tärkeää käydä läpi lauteen kaikki pinnat.
– Myös alapuoli, sillä se on yleisin paikka, joka saunan pesussa jää pesemättä.
Viimeisen huuhtelun tulisi tapahtua kylmällä vedellä. Tämä sulkee puun syyt, jotta puun huokoset supistuvat ja lika tarttuu niihin vaikeammin.
– Tämän jälkeen pese lopuksi lattia. Myös kiuaskivet kannattaa vaihtaa kevätsiivouksen yhteydessä, Hakku neuvoo.
Millaiset asiat takaavat hyvät löylyt? Juttu jatkuu videon alla.
4. Uuni
Likainen uuni ei ole ilo silmälle, mutta se myös käryää. Tiesitkö, että likainen uuni voi lisätä jopa sähkölaskua?
– Ensin kannattaa ottaa uunista pois pellit ja ritilät. Myös irtoliat otetaan alussa pois pyyhkimällä. Tämän jälkeen suihkutetaan uunin pinnoille uunin pesuainetta, kunhan on ensin lukenut aineen käyttöohjeen. Sen jälkeen annetaan aineen vaikuttaa muutama tunti eikä haittaa, vaikka aine olisi yön yli uunissa. Lopuksi aine pyyhitään huolellisesti pois ja uuni on valmis.
Videolla näytetään, kuinka uunin saa puhtaaksi. Juttu jatkuu videon alla.
Näin uuni puhdistuu.
Hakku muistuttaa, ettei uunin puhdistamiseen tai pinttyneen lian irrottamiseen tulisi käyttää mitään terävää esinettä.
– Se saattaa naarmuttaa uunin pintaa ja tehdä ikävää jälkeä, Hakku varoittaa.
5. Astianpesukone
Myös astianpesukoneen puhdistaminen on tärkeää. Jos konetta ei huolla, vaikuttaa se käyttöikään. Tiskikone tulisi puhdistaa jopa kuukausittain.
Ennen puhdistusta kannattaa tutustua käyttöohjeisiin. On tärkeää käyttää vain koneen puhdistukseen tarkoitettua ainetta, eikä esimerkiksi käsitiskiainetta.
– Käsitiskiaine vaahtoaa ja voi pahimmillaan rikkoa koko astianpesukoneen, Hakku varoittaa.
– Kun lähdet puhdistamaan konetta, ota alakori pois, jos mahdollista. Sen jälkeen irrota siivilät ja suihkuvarret, pese ne ja laita takaisin. Laita myös alakori takaisin. Pyyhi tiivisteet sekä koneen ulkosivu.
Hakku vinkkaa, että jos koneen pesutilassa on havaittavissa rasva- ja kalkkisaostumia, pesuainelokeroon voi laittaa konetiskiainetta. Tämän jälkeen voi koneen pestä ilman astioita pesuohjelmalla, jonka lämpötila on mahdollisimman korkea. Koneen pesuteho pysyy hyvänä, kun koneen pesee välillä erityisillä astianpesukoneiden puhdistusaineilla.
Lähde: JM Suomi
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää