Näin uuni puhdistuu yön aikana – somesiivooja Chantel paljastaa niksinsä: "Kun yhdistät nämä kolme ainesosaa..."
Australialaisäiti jakoi TikTokissa kolmen ainesosan uuninputsausniksinsä, kertoo Metro.
Australialainen kahden lapsen äiti Chantel Mila vinkkaa TikTok-tilillään, miten hän saa uunin puhdistettua. Hän käyttää seosta, johon tulee noin 1,2 desilitraa ruokasoodaa, ruokalusikallinen astianpesuainetta sekä vettä.
– Kun yhdistät nämä kolme ainesosaa, saat seoksen, jota on helppo levittää.
Seosta levitetään ohut kerros uunin pinnoille ja sen annetaan vaikuttaa yön yli. Aamulla uunin voi pyyhkiä liinalla puhtaaksi.
Emäksinen ruokasooda auttaa Chantelin mukaan poistamaan pinttyneen lian ja astianpesuaine auttaa puolestaan pehmentämään kovettuneen rasvan.
Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.
Lopuksi Chantel suosittelee suihkuttamaan uuniin valkoviinietiikkaa. Sillä saa pois loput rasvan tai lian jämät.
Joidenkin mielestä toimi, joidenkin mielestä ei
Eräs tiktokkaaja kertoo kokeilleensa vinkkiä ja se toimi.
– Kiitos, hän kommentoi.
Toiset kertoivat kuitenkin, että kikka ei heidän kohdallaan toiminut.
– Tein noin eikä se toiminut. Toki olen ehkä saattanut olla putsaamatta sitä liian pitkään! pohti toinen kommentoija.
Jos ei toimi, yritä uudelleen
Metro-sivuston mukaan Chantel kommentoi, että niksi ei välttämättä toimi ensiyrittämällä. Hän suosittelee kokeilemaan uudelleen.
– Kokeile jättää seos vaikuttamaan hieman pidemmäksi aikaa. Saatat myös joutua toistamaan tempun, jos uunissa on paljon pinttynyttä rasvaa, hän neuvoo.
Aiemmin siivousniksejä tilillään jakava Chantel on neuvonut muun muassa, miten ryppyiset lakanat saa suoristettua kätevästi.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähde: Metro
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää