Keskon autoyhtiöt aloittavat yt-neuvottelut, enintään 190 irtisanotaan

Kesko-konserniin kuuluvat K Auto ja K Caara aloittavat yt-neuvottelut, Kesko kertoo.

Neuvottelut koskevat molempien yhtiöiden koko henkilökuntaa, jota on yhteensä lähes 1 500 henkilöä. Neuvotteluiden arvioidaan johtavan enintään 190 ihmisen irtisanomiseen.

Keskon mukaan autoalan markkinatilanne Suomessa on heikentynyt olennaisesti. Henkilöautojen ensirekisteröintien määrä on pudonnut alkuvuoden aikana yli 12 prosenttia viime vuodesta.

– Tilanteeseen ovat vaikuttaneet esimerkiksi kuluttajien epävarmuus autoalan teknologiamurroksen keskellä, ulkomailta tuotujen käytettyjen autojen määrän selvä kasvu ja WLTP-päästömittausten käyttöönotto. Osa näistä tekijöistä on väliaikaisia, mutta emme odota markkinoiden palautuvan aiemmalle tasolle lähitulevaisuudessa, K Auto Oy:n toimitusjohtaja Johan Friman sanoi tiedotteessa.

Lue myös:

    Uusimmat