Kesämökkivieraat vetävät terveyskeskuksen tiukille

Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan uutta lakia, joka saattaa avata hoitopaikan valinta-alueeksi koko maan. Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Uudistus toisi haasteita erityisesti kesämökkikuntiin, joissa väkimäärä saattaa jopa tuplaantua kesän aikana. Yksi tällainen kunta on itäsuomalainen Mäntyharju. Mäntyharjulla asuu vakituisesti 6500 ihmistä. Alueella on yli 4600 kesämökkiä.

Kunnan terveyskeskuksen Vt. johtava lääkäri Tapio Valkama suhtautuu epäillen ministeriön hankkeeseen.

- Kuntien taloudet ovat muutenkin huonossa kunnossa. Samaan aikaan halutaan, että pitäisi hoitaa enemmän tällä pienellä henkilöstöresurssilla. On selvää, että uusien vaatimusten toteuttamiseen tarvitaan lisää määrärahoja.

Tällä hetkellä kesälomalaisia joudutaan käännyttämään terveyskeskuksesta omaan kotikuntaan, mikäli potilas tarvitsee vaativampia tutkimuksia. Ensiavun saavat kaikki.

- Kyllä mökkivieraat ymmärtävät tämän resurssipulan, mutta ei se kotikuntaan ohjaaminen aina mukavalta tunnu. Reaktiot ovat sitten sen mukaisia, Valkama kertoo.

Lomalääkärit helpottaisivat arkea

Kesämökkikuntien henkilökuntapula pahenisi entisestään uudistuksen myötä.

- Raha on hyvä konsultti, kun yritämme houkutella henkilökuntaa Mäntyharjulle. Ei se tosin aina ratkaise, vaan usein myös henkilösuhteista on apua, kertoo Valkama.

Valkama pitäisi hyvänä myös sitä, että kesämökkiläisten joukossa olevista lääkäreistä voisi olla keikka-apua terveyskeskuksessa.

- Sellaisesta on puheltu, että muualta lääkärit voisivat tulla meille kesäksi auttamaan. Lähinnä kyse on ollut kokeneista lääkäreistä.

Lue myös:

    Uusimmat