Kellojensiirtokyselyssä jopa kolmasosa robottivastauksia – kyselypalveluun suunnitellaan luotettavuutta lisääviä keinoja

Kesäaika romukoppaan 5:02

Talvi- ja kesäajasta tehdyssä avoimessa verkkokyselyssä robottien tehtailemia vastauksia oli ainakin noin 220  000 eli lähes kolmasosa annetuista vastauksista. Oikeusministeriössä suunnitellaan nyt keinoja, jotta vastauspalvelun tulosten luotettavuutta voisi lisätä.

Ministeriön mukaan havaitut robottivastaukset on poistettu kellojensiirtokyselyn tuloksista.

MTV Uutiset kertoi aiemmin tänään, että noin 52 prosenttia kyselyyn vastanneista kannatti talviaikaa ja 48 prosenttia kesäaikaa.

Varmuutta ei silti ole siitä, kuinka paljon tehtailtuja vastauksia tuloksiin on saattanut vielä jäädä. Lisäksi sama ihminen on voinut vastata kyselyyn useamman kerran.

Oikeusministeriöstä kerrotaan STT:lle, että Otakantaa-verkkopalveluun kaavaillaan nyt mahdollisuutta sähköiseen tunnistautumiseen sekä ratkaisua robottivastausten estämiseksi.

Lue myös:

    Uusimmat