Kaurasta tulossa Suomen ykkösvilja ohi rukiin – "Finnish oats on maailmalla jo käsite"
Kaura on nousemassa ohran ohi Suomen viljellyimmäksi viljakasviksi tulevan satokauden aikana, arvioi MTK:n vilja-asiantuntija. Sen lisäksi kauran elintarvikekäyttö on noussut rukiin elintarvikekäytön ohi. Investointeja on tehty kauraan viime vuosina kymmenillä miljoonilla.
Myös Nurmijärvellä Krannin tilalla avautui piskuinen hiutalemylly. Olli Lukkarinen rakensi isänsä kanssa viime vuonna kauramyllyn. Näin vilja jalostuu nyt hiutaleiksi omalla tilalla omalta pellolta.
– Kyllä meillä on usko, että kaura tulee olemaan Suomessa tulevaisuudessa hyvin merkittävä viljelykasvi ja että kuluttajilla näihin kauratuotteisiin kysyntä edelleen kasvaa, veistää Lukkarinen.
– Ihmiset ovat alkaneet yhä enemmän tiedostaa kauran hyviä terveysvaikutuksia ja kaurasta on tullut myös monenlaisia uusia innovaatiotuotteita viime vuosina. Se on varmasti lisännyt kauran kysyntää, arvioi Krannin tilan Anne Lukana.
Kasvua 10 prosenttia
Kaurabuumi näkyy nyt pelloilla.
– Kaura on nousemassa Suomen viljellyimmäksi kasviksi tämän satokauden aikana jos nämä ennusteet toteutuu. 10 prosenttia olisi lisää alaa tulossa kauraan, kertoo MTK:n vilja-asiamies Max Schulman.
Tämä näkyy myös kaupoissa. Keskossa kauratuotteiden kuten juomien ja välipalojen myynti kasvoi viime vuonna yhteensä yli 50 prosenttia. S-ketjun osalta kauratuotteiden menekki nousi lähes viidenneksen. Myös Lidl kertoo merkittävästä kasvusta.
"Finnish oats on maailmalla jo käsite"
Investointeja on tehty ja tehdään.
– Tällä hetkellähän meillä on kauran elintarvikekäyttö on noussut rukiin elintarvikekäytön ohi. Eli se kertoo että siellä on rajukin nousu tässä volyymissa. Lähennellään 60-70 miljoonan euron luokkaa siinä vaiheessa kun nämä viimeiset isommat investoinnit tullaan tekemään. Voi olla jopa enemmän, arvioi Schulman.
Kaura kiinnostaa myös tutkijoita.
– Mainitsen VTT:n. Siellä tehdään paljon tutkimusta kauran ympärillä. Siellä on monia kymmeniä viljoihin liittyviä patentteja, joista suuri osa liittyy kauraan. Finnish oats on maailmalla jo käsite, Schulman kehuu.
Uusimmat
-
09:27
Zelenskyi: Padon tuho todistaa, että venäläisille ei pidä jättää metriäkään Ukrainan aluetta – MTV seuraa sotaa
-
09:27
Puolustusvoimain ex-komentaja Kahovkan padon tuhoutumisesta: "Isoimpia yksittäisiä tapahtumia sodan aikana"
-
09:16
Maija Vilkkumaa valmistui yliopistosta 31 vuoden jälkeen
-
08:56
Lähde: UFC näytti Makwan Amirkhanille ovea
-
08:36
Vegasin supertähti jäi karulla tavalla jyrän alle – Floridan tehohyökkääjän jättimäinen taklaus nousi puheenaiheeksi
-
08:19
Petteri Orpo saapui Säätytalolle: ”Mieli tekee jo yläkertaan töihin”
-
08:09
NY Times: Ukrainan vastahyökkäys on alkanut
-
08:08
Orbánin hallinto syöttää kansalle väärää tietoa ja salaliittoja: ”Kadulla on suuri mielenosoitus, mutta uutisissa näkyy, ettei siellä ole ollut ketään”
-
08:04
Florida joutui tukalampaan asemaan, Anton Lundell luo uskoa omiinsa – "Se ei ole ohi"
-
07:59
Professori MTV:lle: Lääkäriin pääsy paljon nopeampaa, helpompaa ja halvempaa verrokkimaissa kuin Suomessa: "Se on surullista ja väärin"
-
07:56
Satelliittikuvat paljastavat: Kahovkan pato on tuhoutunut Ukrainassa
-
07:42
MTV oikeudessa: Helsinkiläismies jäi ilman aamiaista koronapassin puuttumisen takia – haastoi sekä kahvilan että Suomen valtion oikeuteen
-
07:34
Prinsessa Eugenien ja Jack Brooksbankin toinen lapsi syntyi! Paljastivat pienokaisen nimen suloisella kuvalla
-
07:26
HIFK:n jättihankinnat eivät jääneet tähän? – ”Kyllä me edelleen markkinoita katsomme”
-
07:21
Tutkimus tunnisti neljä hälytysmerkkiä, jotka voivat ennustaa aikaista suolistosyöpää
-
07:15
Norjalainen hiihtotähti kärsii vielä vuoden jälkeenkin – aivotärähdyksen jälkioireet mullistaneet arjen: “Se on välillä melko rankkaa"
-
06:55
HIFK iski Jori Lehterällä kiinni sen pahimpaan puutteeseen – nyt isolta, pahalta ja punaiselta voi odottaa vain yhtä asiaa
-
06:33
James May MTV:n haastattelussa: Tämän roadtripin olisi voinut jättää väliin – "Aivan hirveää"
-
06:29
Kuolettava kivisade sinkosi päänkokoisia murikoita puolen kilometrin päähän rusikoiden rakennuksia ja autoja – katso videolta poikkeuksellisen onnettomuuden tuhoja
-
06:20
Seitsemän edustajaa tai varaedustajaa myöhästyi vaalirahailmoituksen tekemisestä – tiettävästi kallein vaalikampanja Helsingin vaalipiirissä
-
Lataa lisää