Kaupungineläinlääkäri: Häirikkökoiran lopettaminen hyvin poikkeuksellista

MTV3:n 45 minuuttia-ohjelma kertoi keskiviikkona koirakurin höltymisestä ja ympäristölleen vaarallisten lemmikkikoirien yleistymisestä. Pienempien koirien tai ihmisten kimppuun hyökkäävät koirat herättävät pelkoa ja tällaisista tapauksista tehtyjen rikosilmoitusten määrä on kasvanut selvästi ainakin Helsingissä.

Helsingin kaupungin eläinlääkäri Riikka Åberg kertoo, että heille tulee viikottain ilmoituksia vaarallisista tai huonosti koulutetuista koirista. Ilmoitusten määrä on pompannut parin viime vuoden aikana.

- Yleensä koira sinänsä on terve, mutta sitä ei ole koulutettu asianmukaisella tavalla. Eli sen omistaja ei kykene hallitsemaan sitä riittävästi eri tilanteissa.

Åbergin mukaan viranomaisen toimivaltuudet ovat kuitenkin vähäiset. Koira rinnastetaan omaisuuteen ja näin ollen koiran, häiriköivänkin, vieminen omistajaltaan vaatii painavat perusteet. Jopa yleisvaaralliseksi äityneen lemmikin lopettaminen viranomaisen määräyksestä on tästä syystä erittäin harvinaista, vaikka järkiperusteet toimenpiteelle olisivatkin olemassa.

- On erittäin harvinaista, että koira viedään omistajaltaan ja lopetetaan, vaikka se olisikin todettu häiriintyneeksi tai vaaralliseksi. Mielestäni on hieman ongelmallista, että viranomaisen toimivalta häirikkökoirien suhteen on melko vähäinen.

45 minuuttia-ohjelma kertoi myös, että HUSin Lastenklinikan päivystykseen tuodaan viikottain lapsia, joita koira on purrut.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat