Kauppojen hintamerkinnät yhä useammin epäselviä

Kaupat merkitsevät hintansa entistä useammin liian epäselvästi. Yleisimmät ongelmat ovat, että hintatieto sijaitsee liian kaukana tuotteesta tai kauppa ei ilmoita alennustuotteiden lopullista hintaa.

Kuluttajavirasto on saanut lääninhallituksilta runsaasti ilmoituksia hintamerkintöjen sääntöjä rikkovista liikkeistä.

-Ongelmat ovat yleisempiä kuin vain yhtä kauppaketjua koskevia, sanoo Kuluttajaviraston apulaisjohtaja Päivi Seppälä.

Myös Kuluttajat-Konsumenterna ry:n toiminnanjohtaja Kaisa Pannimaa-Pätsi saa säännöllisesti yhteydenottoja epäselvistä hintamerkinnöistä.

-Esimerkiksi tarjoushintoja ei aina ole kassalla, jolloin kuluttajan pitää itse huolehtia, että tuotteesta veloitetaan oikea hinta, Pannimaa-Pätsi sanoo.

Tavallinen ongelma on se, että kaupat ilmoittavat asiakkaalle pelkän alennusprosentin, kun ne myyvät vanhentumassa olevia elintarvikkeita halvemmalla. Tällöin kuluttaja joutuu itse laskemaan tuotteen oikean hinnan.

Päivittäistavarakauppa ry:n johtajan Ilkka Niemisen mukaan hinnan laskeminen valmiiksi jokaiseen alennustuotteeseen teettäisi kaupoilla niin paljon työtä, että liikkeet jopa mieluummin luopuvat vanhenevien elintarvikkeiden alennusmyynnistä. Tämä lisää tuotteiden hävikkiä.

-Yleensä alennusprosentit ovat yksinkertaisia, tuotteen saa vaikkapa puoleen hintaan. Haluamme nyt neuvotella Kuluttajaviraston kanssa siitä, olisiko tämä riittävän selkeä merkintä, tai voidaanko hinnat ilmoittaa taulukoissa, sanoo Nieminen.

Valituksia on tullut myös siitä, että hedelmien ja vihannesten punnitus tapahtuu joissakin kaupoissa vasta kassalla. Kuluttajan pitää saada tietää tuotteen hinta ennen kassalle saapumista.

Epäselvyys helpompaa

Seppälä arvelee, että hintoja merkitään epäselvästi, koska muut kuin säädösten mukaiset hintamerkintätavat voivat olla helpompia toteuttaa.

-Syynä on yleensä tilanpuute. Esimerkiksi pakastealtailla hinnat ovat usein listassa, jolloin tuotteen ja hinnan välillä on etäisyyttä. Ongelmat liittyvät myyntikalusteisiin ja myyntitilan suunnitteluun, Nieminen selvittää.

Pannimaa-Pätsi arvelee, että merkinnät ovat epäselviä tai sijaitsevat väärässä paikassa, koska asiakasta ei arvosteta tarpeeksi. Tutkimusten mukaan kuluttajat pitävät hintoja tärkeinä. Selkeät merkinnät helpottavat hintojen vertailua ja edistävät kilpailua.

-En pidä mahdollisena, että hintamerkinnät olisivat tahallisesti puutteellisia. Kuluttaja jättää usein ostamatta, jos hintaa ei ole. Hinnan puuttuminen koetaan myös huonoksi palveluksi, joka ärsyttää, Nieminen vastaa.

Kuluttajavirasto on muistuttanut kauppaketjuja, Päivittäistavarakauppa ry:tä ja Suomen Kaupan Liittoa hintojen ilmoittamisen perussäännöistä.

-Nyt seuraamme tilannetta, ja toivomme parannuksia. Jos merkinnät eivät parane, ryhdymme toimenpiteisiin, Päivi Seppälä kertoo.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat