Kauppakeskuksen tulipalo vei ison osan Saariselän palveluista keskellä hiihtolomasesonkia – näin Kuukkelin kauppias kertoo tilanteesta

Saariselällä kauppakeskus Kuukkelissa tuhoisa tulipalo – tältä paikalla näyttää 3:13
Saariselällä kauppakeskus Kuukkelissa tuhoisa tulipalo – tältä paikalla näyttää

Lapissa Inarin Saariselällä syttyi viime yönä tulipalo kauppakeskus Kuukkelissa. Pelastuslaitoksen mukaan 2 700-neliöinen kauppakeskus tuhoutuu palossa kokonaan. Henkilövahinkoja ei pelastuslaitoksen mukaan ole tullut.

Kauppakeskuksessa toimi useita Saariselän peruspalveluita, kuten taajaman ainut päivittäistavaroiden vähittäiskauppa, posti, apteekki ja Matkahuolto.

Lisäksi Kuukkelissa matkailijoita palvelivat muun muassa väline- ja mökkivuokraamot sekä matkamuistomyymälä. Kauppakeskuksessa oli myös Saariselän ainut Alko.

Väliaikaiset tilat löytyivät nopeasti

Kuukkelin kauppias Antero Ylävaara kertoo STT:lle, että kauppakeskuksen palveluille on jo löydetty väliaikaiset tilat.

– Viereinen kauppakeskus Siula on käytännössä tyhjä. Sieltä on vuokrattu tilat, Ylävaara sanoo.

– Rakennus on ehkä kymmenesosan kokoinen Kuukkelista, joten ei siinä paljon pysty tekemään, mutta jotain voidaan. Ei täällä muita vaihtoehtoja ole.

Ylävaaran mukaan tarkoitus on saada toteutettua kaikki Kuukkelissa toimineet palvelut jossain muodossa myös väliaikaistiloissa.

– Pienimuotoisena voidaan saada kaikille tilat, mutta ei tietenkään tässä määrin (kuin Kuukkelissa).

Ylävaaran mukaan Kuukkelin kauppakeskus ehti toimia Saariselällä 40 vuotta. Hän kertoo olleensa kauppiaana vuodesta 1986. Palon syttymissyy on Ylävaaralle mysteeri.

– Minulla ei ole mitään käsitystä, miksi se on palanut.

Kun ensimmäinen pelastusyksikkö ehti palopaikalle, rakennuksen katto oli jo palanut puhki. Kauppakeskuksen viereisestä majoitusliikkeestä evakuoitiin kaikki asukkaat tulipalon sytyttyä. Lapin pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin Lauri Mannisen mukaan poliisi on arvioinut, että evakuoituja olisi parisenkymmentä.

Kauppaan Ivaloon on matkaa

Pohjois-Lapin markkinointi- ja kehitysyhtiö Inari-Saariselkä Matkailun markkinointijohtaja Hanna Kouri sanoo, että ennen kuin palvelut saadaan uusiin tiloihin, ihmiset voivat asioida Ivalossa. Matkaa on Saariselältä noin kolmekymmentä kilometriä.

– Ivalosta voi myös tilata tarvittavia tavaroita sekä K-supermarketista että S-marketista, Kouri sanoo.

Kourin mukaan Saariselällä on paraikaa käynnissä hiihtolomasesonki. Alueen mökit ja hotellit ovat lähes täynnä.

– Matkailijoita on paljon. Tämä tulipalo on traaginen tapahtuma, ja toivomme, että matkailijat ymmärtävät tilanteen. Talkoohengellä tässä mennään.

Inari-Saariselkä Matkailun tiedotteessa sanotaan, että Saariselän alueella on edelleen paljon ravintoloita ja välinevuokraamoita. Nesteen huoltoaseman yhteydessä toimii myös minimarket, joka on laajentamassa tuotevalikoimaansa tulipalon vuoksi.

Lue myös:

    Uusimmat