Katso video: Näin valkeus peitti maan eri puolilla Pohjois-Suomea – "Aikamoisia lumikertymiä tulossa seuraavan vuorokauden aikana"

Pohjoinen Suomi on saanut tänään syystalven ensimmäisen lumipeitteensä, ja lisää on tulossa.

Meteorologi Kristian Roine Forecalta kertoo MTV Uutisille, että lunta on tullut tänään Pohjois-Lappiin monin paikoin. Idemmässäkin useilla paikkakunnilla lumipeite on jo päälle viiden sentin, esimerkiksi Sallassa ja Kuusamossa.

Myös Pohjois-Karjalassa on yksittäisiä paikkakuntia, joilla lumipeite on muutamia senttejä.

– Runsaimmat sateet on toistaiseksi nähty Lapin luoteisosassa. Ihan viimeisten hetkien mittauksien perusteella Enontekiössä on tällä hetkellä neljätoista senttiä lumipeitteen paksuus, Roine kertoi ennen kello kahta iltapäivällä.

Ja lisää tulee

Lunta on tulossa yhä runsaasti lisää. Suomen päälle on nyt parkkeerannut matalapaine, joka tuo mukanaan maanantaihin asti lunta hitaasti liikkuessaan.

– Se tarkoittaa sitä, että Lapin lumisadealue liikkuu hieman etelämmäksi Etelä-Lapin päälle ja pysyy aika pitkään paikoillaan. Etelä-Lappiin on siis aikamoisia lumikertymiä tulossa seuraavan vuorokauden aikana, Roine kertoo.

Matalapaineen siirtyessä pikku hiljaa kohti etelää, jää Lappi kylmän koillisvirtauksen armoille. Lumipeite jää siis ainakin joksikin aikaa maahan.

– Muukin osa Suomesta alkaa saada kylmää koillista ilmaa. Lapin osalta päivittäiset lämpötilat tulevat pysymään nollan alapuolella jopa reilun viikon eteenpäin.

Lue myös:

    Uusimmat