Katso jättilista tapahtumista, joita ei tänä vuonna nähdä – näin järjestäjien toiveikkuus kääntyi pettymykseksi
Festarikesä ohentuu jatkuvasti.
Tapahtumajärjestäjät ovat joutuneet perumaan useita festareita epävarman koronatilanteen vuoksi. MTV Uutiset listasi huhtikuun puoleen väliin mennessä perutut tapahtumat. Artikkelia päivitetään aina uusien tietojen mukaisesti.
Ainakin nämä tapahtumat on peruttu kesältä 2021:
Provinssi
Provinssi on peruttu. Seuraavan kerran festivaali järjestetään 30.6.–2.7.2022, kerrotaan tapahtuman verkkosivuilla.
Festivaali oli tarkoitus järjestää tänä kesänä Seinäjoella Törnävänsaaressa 1.–3. heinäkuuta, mutta pitkittyneen koronapandemian vuoksi Provinssia ei tänäkään kesänä voida järjestää.
Ruisrock
Ruisrockin virallisella Facebook-sivulla kerrottiin torstaina 15. huhtikuuta, että festaria ei järjestetä tänä vuonna koronavirustilanteen vuoksi.
– Ruisrock on yli 50 vuotta koonnut ihmiset yhteen kokemaan ikimuistoisia elämyksiä. Tähän ei nykyisessä epävarmassa tilanteessa ole kuitenkaan edellytyksiä, joten särkynein sydämin joudumme perumaan kesän festivaalin.
Tuska Festival
Myös Tuska 2021 on peruttu koronaviruspandemian aiheuttamien poikkeusolojen vuoksi. Festivaali ilmoittaa asiasta verkkosivuillaan julkaistussa tiedotteessa.
Ilosaarirock
Ilosaarirock järjestetään seuraavan kerran 15.–17. heinakuuta vuonna 2022. Kuten muillakin peruuntuneilla festivaaleilla, myös Ilosaareen aiemmin hankitut liput jäyvät sellaisenaan myös kesällä 2022.
– Me suuntaamme katseemme jo ensi kesään, mutta sitä ennen Ilosaarirockin viisikymppisten juhlinta jatkuu, kuten se alkoikin – turvallisesti etänä, yhdessä teidän kaikkien kanssa, Ilosaarirockin tiedotteessa kirjoitetaan.
Rockfest
Rockfestiä juhlitaan ensi vuonna Hyvinkäällä.
– Tässä kohtaa kevättä joudumme massiivisen, runsaasti kansainvälisiä artisteja sisältävän festivaaliohjelmistotuotannon osalta kääntämään katseet suoraan kesään 2022, tiedotteessa kerrottiin.
Raumanmeren juhannus
– Olimme loppuun asti toiveikkaita ja kartoitimme erilaisia vaihtoehtoja festivaalin mahdollistamiseksi turvallisesti ja vastuullisesti. Meidän on kuitenkin nyt todettava taistelun olevan vielä kesken ja nöyrryttävä, että näissä olosuhteissa ei pystytä järjestää RMJ’n arvoista tapahtumaa, festivaalin tuotantopäällikkö Jonna Myllykangas toteaa.
Sideways
Kesän ensimmäinen iso festivaalitapahtuma Sideways ilmoitti peruuntumisestaan jo maaliskuussa. Syyksi tapahtuman järjestäjät kertoivat kesäkuun loppuun asti voimassa olevan tanssi- ja laulukiellon.
Suviseurat
Pohjoismaiden suurin hengellinen tapahtuma Suviseurat oli tarkoitus järjestää Reisjärvellä 2.-5.7.2021. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) tiedotti kuitenkin, että tapahtuma toteutetaan verkon ja radion kautta alkuperäisen aikataulun mukaan.
Hellfire
Hellfire-metallifestivaali peruuntuu Helsingissä, Oulussa ja Tampereella. Tapahtumaan ostetut liput voi palauttaa lippukauppoihin 16.6.2021 mennessä.
Tangomarkkinat
Seinäjoen Tangomarkkinoiden kesäfestivaalia oheistapahtumineen ei järjestetä tänä vuonna vallitsevan koronatilanteen vuoksi, tiedottaa tapahtuma. Myös Tangolaulukilpailu perutaan tältä vuodelta.
Flow Festival
Helsingin Suvilahdessa vuosittain järjestetty Flow Festival perutaan kesältä 2021. Seuraava Flow Festival järjestetään 12.-14.8.2022 Helsingin Suvilahdessa.
Erikoislähetys: Millä keinoin kulttuuriala voidaan pelastaa? Nyt puhuvat alan edustajat – katso tunteikas lähetys
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää