Ruisrockin toimitusjohtaja Mikko Niemelä katsoo positiivisin mielin tulevaisuuteen.
Turun Ruissalossa järjestettävä Ruisrock on peruttu vuodelta 2021 koronatilanteen vuoksi jo toistamiseen.
Festivaalin toimitusjohtaja Mikko Niemelä toteaa MTV Uutisten haastattelussa, että päätöstä pohdittiin monelta kantilta.
– Keskeisin syy on se, että emme olisi näillä puitteilla voitu toteuttaa sellaista festivaalia, jota asiakkaille on luvattu. Ruisrockilla on pitkä ja hieno historia, haluamme varjella sitä ja pitää sen sellaisena, minkälaisena sen kuuluu olla.
– Sen pitää olla turvallinen sekä paikka, jossa kaikki voivat nauttia, eikä tarvitse pelätä tai jännittää, Niemelä perustelee.
Katso MTV Uutiset Liven lähetys Ruisrockin peruuntumisesta yltä videolta!
Rokotepassissa mahdollisuus?
Turun kaupunginjohtaja Minna Arve esitti harmituksensa festivaalin peruuntumiseen liittyen Twitterissä. Arve toteaa, että ajoissa päätetty tappiotakuu ja koronapassi olisivat saattaneet antaa Ruisrockille mahdollisuuden tänä kesänä.


