Kätkytkuolema vauvojen yleisin kuolinsyy länsimaissa

Kätkytkuolema on yli kuukauden ikäisten vauvojen yleisin kuolinsyy länsimaissa, kertoi vauvakuolemia tutkinut brittiläinen säätiö eilen.

Tutkimussäätiön mukaan kätkytkuolemaan menehtyy enemmän lapsia kuin leukemiaan tai muihin syöpäsairauksiin. Liikenneonnettomuudetkin aiheuttavat vähemmän lasten kuolemantapauksia.
-Kätkytkuolema on imeväisikäisten yleisin kuolinsyy kaikissa länsimaissa, mukaan lukien Yhdysvallat, Kanada, Australia ja Uusi-Seelanti, kertoi pääsihteeri Joyce Epstein FSID-säätiöstä.

Kätkytkuolema on imeväisikäisen lapsen äkillinen ennalta-arvaamaton kuolema, jolle ei löydy syytä. Lukuisista tutkimuksista huolimatta kätkytkuolemille ei ole löytynyt kattavaa selitystä.

Britanniassa aloitettiin vuonna 1995 kätkytkuolemien vähentämiseen pyrkivä kampanja, jolloin vanhempia neuvottiin nukuttamaan vauvat mieluummin selällään kuin vatsallaan. Kätkytkuolemien määrä vähenikin vuodessa 50 prosentilla, mutta viime aikoina kuolemat ovat taas lisääntyneet.

Tutkimusten mukaan kätkytkuolema on yleisin 1-4 kuukauden ikäisillä vauvoilla ja hieman yleisempi pojilla kuin tytöillä. Englannissa ja Walesissa neljän viime vuoden aikana 85 prosenttia kätkytkuolemista sattui alle puolen vuoden ikäisille vauvoille. Äkillisesti kuolleista lapsista 61 prosenttia oli poikia.
Kätkytkuolemia sattuu Suomessa vuosittain kolmisenkymmentä.
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat