Katie väittää, että virtuaaliavustaja Alexa ryhtyi tilaamaan netistä seksileluja huvittavasta syystä – Amazon kiistää
Katien mukaan Amazonin ääniohjattava Alexa intoutui tilailemaan seksileluja kuunneltuaan Borat-elokuvaa, jossa puhuttiin taskulampuista.
Katie Brown väittää, että hänen virtuaaliavustajansa intoutui itsekseen tilailemaan seksileluja. 26-vuotiaan naisen mukaan Amazon Alexa tilasi hänelle netistä eroottisia välineitä kuunneltuaan elokuvan dialogia, kertoo The Sun.
Tilasi seksileluja Borat-elokuvan vuoksi?
Katien mukaan hänen veljensä oli katsonut Borat 2 -elokuvaa, jonka eräässä kohtauksessa Borat yrittää tilata Alexalta kolme taskulamppua. Hän kuitenkin lausuu sanan niin, että laite tilaa lamppujen sijaan kolme fleshlight-seksilelua.
Katien omistama Alexa sijaitsee aivan television vieressä, ja Katien veli huomasi laitteen käynnistyneen ja kuunnelleen elokuvaa. Hän kertoi Katielle havainnostaan.
"Nauroin katketakseni, mutta sitten..."
Katien mukaan Alexa todella oli siirtynyt hänen Amazon-tililleen ja pannut kolme tekovaginaa ostoskoriin.
– Nauroin katketakseni, mutta sitten ajattelin: "Hetkinen, 107 puntaa? Minun täytyy perua tämä tilaus ja äkkiä", Katie kuvailee.
– En koskaan ole nähnyt mitään tällaista. Olen nähnyt vastaavaa tapahtuvan muille, mutta ei minulle, nainen totesi Tyla.comille.
Amazon kiistää: "Emme kyenneet toisintamaan tätä"
Amazonin edustajan mukaan Katien kuvaaman tilanteen ei pitäisi olla mahdollinen.
– Käyttöehtomme eivät salli aikuisille tarkoitettujen tuotteiden ostamista Isossa-Britanniassa Alexaa käyttäen. Olemme tutkineet tämän väitteen emmekä kyenneet toisintamaan tätä käytöstä, edustaja toteaa.
Alexa ei voi itsenäisesti tilata mitään, vaan se voi ainoastaan asettaa tuotteet ostoskoriin. Lisäksi Alexa pyytää vahvistusta, kun asiakas haluaa ostaa tuotteen.
Katie on kaikesta huolimatta kytkenyt Alexastaan pois toiminnon, joka mahdollistaa tilausten tekemisen äänikomennolla.
LUE MYÖS: Nadia alkoi kärsiä yllättäen oudoista kivuista – varoittaa vibraattoreihin liittyvästä "vaarasta"
Lähteet: Thesun.co.uk, Nypost.com, Tyla.com
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää