Nadia alkoi kärsiä yllättäen oudoista kivuista – varoittaa vibraattoreihin liittyvästä "vaarasta"

Australialaisnainen kertoo käyttäneensä vibraattoriaan parhaimmillaan kuusi kertaa päivässä, ja alkaneensa kärsiä tämän jälkeen oireista alapäässään. Aiheesta uutisoi brittilehti Mirror.

Katso yllä olevalta videolta, millaisia seksivälineitä kotoa tulisi löytyä!

Kun australialainen seksikolumnisti Nadia Bokody, 34, erosi aviomiehestään, hän halusi, ettei meno makuuhuoneen puolella jatkuisi kuolleena.

– Oli kulunut pitkä aika siitä, kun olin viimeksi harrastanut seksiä. Mutta en ollut vielä valmis olemaan intiimisti jonkun uuden kanssa, joten tehtyäni hiukan tutkimusta netissä päätin ostaa vibraattorin, nainen kertoo Mirrorin mukaan.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

"Jäin koukkuun"

Nopeasti Nadia kuitenkin rakastui ostamaansa laitteeseen. Hän kertoo muuttuneensa lähes pakkomielteiseksi käyttäjäksi.

– Jäin koukkuun siihen helppouteen ja nopeuteen, jolla se sai minut tuntemaan mielihyvää jälleen kaikkien niiden kuukausien jälkeen seksittömässä avioliitossa. Oli vapauttavaa ja voimaannuttavaa todella hallita omaa seksuaalisuuttaan tuolla tavalla ensimmäistä kertaa aikuiselämässäni, Nadia kertoo.

Pakkomielteessä oli kuitenkin kiusallinen ja kivulias varjopuoli.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Oudot kivut alkoivat

Nadia alkoi muutaman viikon vibraattorin käytön jälkeen tuntea kipua lantionalueellaan. Kipu sai naisen jopa ontumaan.

Nadia ei ymmärtänyt, mistä oireet saattoivat johtua, ja hän suuntasikin lääkäriin.

– Lääkäri alkoi kysyä minulta kysymyksiä, ja sitten tajusin, että kipu oli vibraattorini liiallisen käyttämisen tulosta! Se oli tasapuolisesti noloa ja hupaisaa, Nadia kertoo.

Seksilelut hyllylle – hetkeksi

Nainen myönsi lääkärilleen, että oli käyttänyt vibraattorin oston jälkeisenä viikkona laitetta jopa kuusi kertaa päivässä kovimmalla asetuksella.

Lääkäri neuvoikin naista välittömästi lopettamaan seksilelujen käytön toipumisen ajaksi.

– Pääasia, joka kannattaa pitää mielessä, on, että kun kokeilet jotakin uutta, aloita hitaasti, Nadia sanoo.

Nadia ei ole tapauksen myötä kuitenkaan luopunut seksileluista, vaan on jopa laajentanut kokoelmaansa.

Lähde: Mirror

Lue myös:

    Uusimmat