Espoon käräjäoikeus on tuominnut jääkiekkoilija Jere Karalahden yhden vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen avunannosta törkeään huumausainerikokseen.
Syyttäjän mielestä Karalahti rahoitti viime heinäkuussa amfetamiinia maahantuoneen liigan toimintaa. Karalahti kiistää ja sanoo maksaneensa ystävälleen ryyppyvelkojaan.
Syyttäjä vaati 32-vuotiaalle puolustajalle vähintään kuutta vuotta vankeutta törkeästä huumausainerikoksesta tai vaihtoehtoisesti neljää ja puolta vuotta avunannosta rikokseen. Käräjäoikeuden tuomio tuli ehdollisten rangaistusten ääripäästä. Enimmäisrangaistus, josta ehdollinen tuomio voidaan antaa, on kaksi vuotta.
Käräjäoikeus: Karalahti hankki rahat
Käräjäoikeuden mukaan jutussa selvisi, että Karalahti oli hankkinut yhden päätekijän pyynnöstä rahat huumekauppaa varten ja Karalahti myös tiesi niiden menevän Viroon huumeiden ostamista varten.
Oikeuden mukaan Karalahti oli hankkinut Olli Jokiselta 10 000 euroa ja avustanut 5 000 euron lainaamisessa.
Oikeus päätyi ehdolliseen rangaistukseen, koska rikoksen vakavuus, tekijän syyllisyys ja aiempi rikostausta eivät edellyttäneet ehdotonta tuomiota.Oikeus määräsi Karalahden menettämään valtiolle 10 000 euroa.
Jutun päätekijät saivat kovat tuomiot. Lasse Nikolas Martinez 10 v 6 kk, Jari Tapani Penttinen 10 v 5 kk, Esa Jaakko Juhani Kolehmainen 10 v 4 kk.
Lue myös:
(MTV3)
