Kapinoivat osuuspankit jättivät OKL:lle haasteen

Uuden osuuspankkiliittymän ulkopuolelle jäävät paikallispankit jättivät tänään Helsingin käräjäoikeuteen haasteen Osuuspankkien keskusliitolle. Moitekanteessa vaaditaan sen päätöksen purkua, jolla OKL muutettiin yhteenliittymän keskusyhteisöksi.

Paikallisosuuspankkiyhdistyksen päätöksellä kannetta ajetaan Keuruun osuuspankin nimissä.

OKL:n johto ei ole osoittanut halua neuvotella yhteenliittymän ja ulkopuolelle jäävien pankkien yhteistyöstä. Lisäksi perustamiselle on asetettu niin tiukka aikataulu, ettei vaihtoehtojen selvittämiseen ole realistista mahdollisuutta.

-Emme vastusta yhteenliittymän perustamista. Sen sijaan pakottamista vastustamme ja OKL:n lopettamista nykyisellään, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Kyösti Pahkamäki.

Pankkien on määrä ottaa kantaa yhteenliittymään huhtikuun alkupuoleen mennessä. Kun hankkeen kannatusta mitattiin tammikuussa, noin sata pankkia vastusti uudistusta.

Julkisuuteen annettiin lainsäädäntöä valmisteltaessa kuva, että kaikki pankit tulisivat mukaan yhteenliittymään, väittävät kapinoivat paikallispankit, joitten mielestä nyt pitää ottaa aikalisä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat