Kansanedustajat väittelevät syksyllä maahanmuutosta

Keskusteluun maahanmuuttajista on odotettavissa uusia kierroksia, kun eduskunta palaa kesälomaltaan ylihuomenna.

Jo lähiviikkoina äänestykseen tulee kiistelty lainmuutos, jolla helpotetaan työluvan myöntämistä EU:n ulkopuolelta saapuville.

Eduskunnassa odotetaan myös, lähteekö hallitus ajamaan lainmuutosta, jolla vältettäisiin epäinhimillisiksi koetut isoäitien karkotukset.

Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Antti Rantakangas (kesk.) vetosi jo kesällä hallitukseen, ettei lakia muutettaisi ja näin avattaisi ovia ehkä tuhansille muuttoa Suomeen odottaville.

Lakiluonnoksen mukaan iäkäs ulkomaalainen voisi saada Suomesta oleskeluluvan, jos hän on kotimaassaan yksin ja täällä hänen toimeentulostaan vastaisi tarvittaessa Suomen kansalaisuuden saanut lapsensa.

Rantakangas on edelleen sitä mieltä, että tilanteen korjaamiseksi pitäisi hakea muita tapoja kuin lain muuttaminen.

Hallintovaliokunta ja sen puheenjohtaja ovat avainasemassa, kun eduskunnassa otetaan kantaa maahanmuuttajia koskeviin lainmuutoksiin. Ne käsitellään tässä valiokunnassa.

Rantakangas keskustelee lakihankkeista maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin (r.) kanssa heti tiistaina. Torstaina hallintovaliokunnassa on tarkoitus sopia, miten edetään työlupia koskevan lainmuutoksen kanssa.

Oppositio ei avaisi ovia

Eduskunnassa on halua vetää hieman tiukempaa linjaa kuin hallitus on ehdottanut. Työ- ja tasa-arvovaliokunta on ehdottanut, että työntekijän oleskelulupa myönnettäisiin ensi kerralla yleensä enintään vuodeksi. Hallituksen esityksen mukaan luvan voisi saada jopa viideksi vuodeksi.

Reipas väittely on varmasti joka tapauksessa tiedossa. Oppositiopuolueet kaataisivat mieluiten koko lain. Ulkomaalaisten työntekijöiden laajamittaiselle tulolle ei haluta avata ovia nyt, kun työttömiä ja lomautettuja on edelleen paljon.

Lisää sytykettä keskusteluun on luvassa, kun eduskunta saa pyytämänsä selvityksen siitä, millaiset muuttajien saamat edut ovat Suomessa ja vastaavissa maissa. Hallintovaliokunta odottaa vertailua lokakuun puoliväliin mennessä.

Kiista energiaveroista

Eduskunta ryhtyy arvioimaan hallituksen budjettiesitystä syyskauden toisella viikolla. Takuuvarma kiistelyn aihe on "vihreä verouudistus" ja kysymys siitä, kuka laskun lopulta maksaa. Suurin oppositiopuolue SDP on jo vaatinut hallitukselta tietoja siitä, miten energiaverojen korotukset vaikuttavat tulonjakoon.

Alkusyksystä saataneen aikaan päätökset uudesta aselaista. Siinä tiukennetaan käsiaseiden saamisen ehtoja. Hallituksen esitys muuttunee jonkin verran, sillä esimerkiksi aseluvan ehdoksi kaavailtu kahden vuoden jäsenyys ampumaseurassa on todettu mahdottomaksi.

Keskeneräisistä lakihankkeista mittavia ovat muun muassa eduskuntavaaleihin tekeillä olevat muutokset sekä vesi- ja kaivoslain uudistukset.

Eduskuntatyöhön palaavat varaedustajien paikalta Mauri Salo (kesk.) ja Risto Kuisma (sd.). Salo seuraa Kelan johtajaksi siirtynyttä Liisa Hyssälää (kesk.), ja Kuisma tulee kesällä kuolleen Tommy Tabermannin sijalle.

Vaalikauden viimeistä syksyä aloittava eduskunta istuu ensi keväänä tavanomaista pidempään, kun uudet vaalit pidetään vasta huhtikuussa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat