Formula ykköset palasivat välivuoden jälkeen Montrealin radalle, joka tarjoili jälleen yleisölle viihdyttävän Kanadan GP:n.
- Mikä paluu! Upea ilma, jännittävä kilpailu ja yleisömenestys: formula ykkösten ja Montrealin jälleennäkeminen onnistui täydellisesti. Ainakaan McLaren-talli ei ole tästä eri mieltä: kuljettajat tarjosivat tallille kaksoisvoiton, kaupungin valtalehti La Presse hehkutti etusivullaan.
Viikonlopun aikana kilpailua seurasi Notre-Damen saarella yli 300 000 katsojaa. Heistä 110 000 näki sunnuntaina, kuinka Lewis Hamilton ajoi ruutulipulle voittajana ennen tallitoveriaan Jenson Buttonia. McLarenin brittikuskeille kaksoisvoitto oli jo toinen perättäinen ja tämän kauden kolmas.
- Hamilton on kuljettajien MM-sarjan kärjessä ja sellaisessa iskussa, että hän näyttää pysäyttämättömältä. Hän uskoo tästä tulevan hienoin vuotensa formula ykkösissä, englantilainen The Times kirjoitti.
- McLaren näyttää ottaneen aloitteen itselleen ja olevan nyt talli, joka muiden on lyötävä jäljellä olevissa 11 GP-kilpailussa.
Myös The Guardian ihasteli Hamiltonin huippuvirettä.
- Hamiltonin ajamisessa oli tänä viikonloppuna sellaista loistoa, että hän olisi luultavasti ollut kilpailun jälkeisten juhlien keskipisteenä riippumatta siitä, mitä muut tekevät. Hamiltonin paalupaikkakierroksessa lauantain aika-ajon viime hetkillä oli jotakin ayrtonsennamaista ja hänen ajamisensa kilpailussa oli ylivertaista.
Seitsenkertaisen maailmanmestarin ja Kanadan GP:n seitsenkertaisen voittajan Michael Schumacherin kilpailu sen sijaan oli vastoinkäymisiä täynnä. Schumi otti radalla yhteen rajusti Robert Kubican, Felipe Massan ja Adrian Sutilin kanssa ja putosi lopulta pois pistesijoilta 11:nneksi.
- Schumacher oli parantanut esityksiään hitaasti mutta varmasti antikliimaksiksi osoittautuneen paluun jälkeen, mutta tämä oli häneltä toistaiseksi huonoin suoritus. Hän jäi pisteiden ulkopuolelle 11:nneksi ja esitti sen lisäksi törkeitä otteita radalla, The Guardian kritisoi.
