Kaikki yhdysvaltalaiset ylipainoisia 40 vuoden päästä?

Mikäli nykyinen suuntaus jatkuu, kaikki aikuiset Yhdysvalloissa voivat olla ylipainoisia 40 vuoden päästä. Yhdysvaltojen hallinnon rahoittama tutkimus kertoo karua kieltä: jo nyt kaksi kolmasosaa Yhdysvaltojen aikuisväestöstä on ylipainoisia, ja määrä kasvaa.

Tutkijoiden mukaan on epätodennäköistä, että ennuste toteutuisi sellaisenaan. He korostavat, että tutkimustulos onkin tarkoitettu varoitukseksi siitä, mitä tapahtuu jos mikään ei muutu.

Tutkijoiden huolta lisää, että Yhdysvalloissa jotkut väestöryhmät ovat jo nyt hyvin ylipainoisia. Esimerkiksi afroamerikkalaisista naisista jo 78 prosenttia kärsii ylipainosta tai liikalihavuudesta.

Lisääntyvä ylipaino ja siihen liittyvät terveysongelmat kasvattavat terveydenhuollon kuluja. Tutkijat arvioivat, että ylipainon kustannukset tulevat kaksinkertaistumaan joka vuosikymmen, nousten liki 960 miljardiin dollariin (620 miljardia euroa) vuoteen 2030 mennessä.

Tutkijat peräänkuuluttavat yhteiskunnalta ponnekkaampia toimia ylipainon torjumiseen.

- Se, että ihmisiä käsketään syömään vähemmän ja liikkumaan enemmän, ei enää riitä, sanoo tutkimukseen osallistunut tohtori Lan Liang.

Lanin mukaan yhteiskunta voisi osallistua laihdutustalkoisiin esimerkiksi lisäämällä kävelymahdollisuuksia kaupungeissa sekä patistamalla elintarviketeollisuutta tarjoamaan terveellisempiä vaihtoehtoja.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat