Kaapit täynnä tavaraa ja käteiselle tarvetta? Osallistu Siivouspäivään!

Kirpputorien ystävien juhlapäiväksikin tituleerattu Siivouspäivä järjestetään lauantaina 8.9. jo toista kertaa. Päivän tarkoituksena on laittaa hyväkuntoiset mutta käyttäjilleen tarpeettomat tavarat kiertoon.

Ensimmäinen Siivouspäivä järjestettiin toukokuussa 2012. Nyt toista kertaa järjestettävään tapahtumaan on ilmoittautunut jo hieman alle 400 myyjää.

– Viime kerralla kohdallemme osui huono sää, mutta nyt lauantaista on luvattu aurinkoista, vaikka perjantai ja sunnuntai ovatkin sateisia, iloitsee Pauliina Seppälä, yksi Siivouspäivän perustajista.

Siivouspäivänä kuka tahansa voi kaupata tavaroitaan pihoilla tai vaikkapa keskellä kaupunkia, tai vastavuoroisesti tehdä hyviä löytöjä toisille tarpeettomasta tavarasta. Myyntipisteet on koottu erilliseksi kartaksi, josta shoppailija voi suodattaa itseään kiinnostavimmat kohteet.

– Tällä kertaa mukana on myös erityisesti lapsille suunnattu piste, sekä suuri urheiluvälineisiin ja retkeilyyn erikoistunut alue, Seppälä kertoo.

Lupa-asiat kunnossa?

Myös yhteistyökumppaneita on tällä kertaa aikaisempaa enemmän mukana, mikä näkyy etenkin Helsingissä. Seppälän mukaan useat eri tahot järjestävät omaa ohjelmaa Siivouspäivän viettäjille ja esimerkiksi muutama kahvila on innostunut tarjoamaan ilmaisia pöytiä myyjille.

Toukokuisen tapahtuman aikana julkisuudessakin puitiin runsaasti Siivouspäivä-tapahtuman lupa-asioita, mutta tällä kertaa nekin on saatu kuntoon. Myyjät eivät tarvitse erillistä lupaa Helsingin kaupungilta.

– Lupakeskustelu vaikutti ehkä muiden kaupunkien kuin Helsingin osallistujiin, koska osa ihmisistä voi ajatella, ettei heidän kaupunkinsa suhtautuisi suopeasti tapahtumaan, Seppälä pohtii.

Päivää vietetään kuitenkin ympäri Suomea. Muun muassa Espoossa, Vantaalla, Isokyrössä ja Hämeenlinnassa varustaudutaan myymään lauantaina käytettyjä kodin aarteita.

– Itse tein viimeksi loistolöydön, kun ostin neljällä eurolla tutulle tytölle kauniin mustan mekon. Edullinen hinta ei kuitenkaan ole aina tärkeintä vanhan tavaran myynnissä, sitäkin pitää arvostaa, Seppälä toteaa.

Hannele Lampela/ MTV3

Lue myös:

    Uusimmat