Viime viikonvaihteen lämpöaalto on tuonut Suomeen jopa miljardeja kaalikoita.
Oulun yliopiston mukaan hyönteisten vaellus on ulottunut ainakin Ouluun, mutta todennäköisesti myös Lappiin asti.
– Havaittujen määrien perusteella Suomeen voidaan arvioida saapuneen vähintään satoja miljoonia, todennäköisemmin muutamia miljardeja kaalikoita, intendentti Marko Mutanen Oulun yliopiston biologian laitokselta kertoo.
Hänen mukaansa kyse on tavanomaista suuremmasta, mutta ei täysin poikkeuksellisesta määrästä.
Kaalikoi on kaalikasveilla elävä pieni perhonen, joka vaeltaa vuosittain Suomeenkin usein suurina parvina. Se ilmaantuu tänne keväällä lämpimien eteläisten ja kaakkoisten ilmavirtausten mukana.
Koin toukka on merkittävä kaalin, lantun, nauriin ja rypsin tuholainen. Mutanen varoittaa, että voimakas vaellus tietää vaikeaa vuotta kaalikasvien viljelijöille, varsinkin luomuviljelijöille ja kotipuutarhureille.
– Toukka nakertaa käytännössä kaikkia kasvin maanpäällisiä osia. Siitä seuraa aina surullista jälkeä. Itse en laittaisi tänä vuonna kaalikasveja lainkaan kasvimaahan.
(MTV3 - STT)
Uusimmat
-
10:44
Sofia Virralta rajuja väitteitä perussuomalaisista: "Jokainen lapsi ei ole yhtä arvokas"
-
10:42
Aleksander Barkovin huima temppu jätti päävalmentajan tulisille hiilille – tähtihyökkääjältä ylistystä: "Maailman paras"
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
Lataa lisää