Jyväskylän kaupunginvaltuusto on asettanut tilapäisen valiokunnan valmistelemaan kaupunginhallituksen erottamista

Jyväskylän kaupunginvaltuusto on asettanut tilapäisen valiokunnan valmistelemaan kaupunginhallituksen erottamista. Yksimielinen päätös tehtiin Jyväskylän kaupunginvaltuuston kokouksessa.

Valtuusto on valinnut valiokunnan seitsemän jäsentä ja heille varajäsenet. Tilapäisen valiokunnan puheenjohtajaksi on nimetty Tuija Mäkinen.

– Tilapäisen valiokunnan kokoonpanon olivat jo aikaisemmin päivällä valtuustoryhmien puheenjohtajat käsitelleet ja valmistelleet. Siihen ei tullut muutoksia, eli nyt on valiokunta olemassa ja se jatkaa työskentelyään sitten tämän kaupunginhallituksen erottamisen suhteen, kertoi Jyväskylän kaupunginvaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Tuulia Kuntsi STT:lle puhelimitse valiokunnan kokouksen jälkeen.

Valiokunta tulee valmistelemaan kaupunginhallituksen erottamisen ja uuden hallituksen nimeämisen lokakuun lopulla pidettävään valtuustokokoukseen mennessä kuultuaan asianosaisia. Samalla kokouksessa nimetään uusi hallitus. Jos valiokunta saa työnsä valmiiksi ennen lokakuun kokousta, pidetään ylimääräinen kokous, jotta päätös voidaan tehdä nopeammalla aikataululla.

Taustalla Torssosen tapaus

Tilapäisen valiokunnan perustamista esitti kaupunginhallitus. Taustalla on murhan yrityksestä epäillyn valtuutetun ja kaupunginhallituksen jäsenen Teemu Torssosen tapaus. Torssonen ei ole suostunut eroamaan luottamustehtävistään.

– Sehän se ajatus on tässä, että kaupunginhallitus on toimintakykyinen. Torssonen ei enää nauti poliittista luottamusta, Kuntsi sanoi.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Riitta Mäkinen (sd.) sanoi viime viikolla, että valtuustoryhmät ovat yksiselitteisesti sitä mieltä, ettei luottamusta Torssoseen voi olla.

– Torssoseen on oltu yhteydessä, mutta hänellä ei näillä näkymin ole valmiutta itse tehdä ratkaisua, Mäkinen sanoi.

Epäilty murhan yritys tapahtui Jämsän Jämsänkoskella heinäkuussa. Väkivallanteon uhriksi joutui perussuomalaisten Keski-Suomen vaalipäällikkö Pekka Kataja.

Valtuusto ei ota kantaa mahdolliseen syyllisyyteen

Kuntalain mukaan rikoksesta epäilty valtuutettu voidaan erottaa luottamustehtävistään, jos häntä vastaan on nostettu syyte. Torssosta vastaan syytettä ei ole, vaan hän on nyt tutkintavankeudessa. Laki mahdollistaa kuitenkin sen, että koko luottamuselin eroaa ja sen tilalle valitaan uusi.

Mäkinen korosti viime viikolla, ettei valtuusto ota kantaa Torssosen syyllisyyteen tai syyttömyyteen. Valtuuston tehtävänä on arvioida kaupunginhallituksen toimintakykyä sekä sitä, onko sillä nykyisellään valtuuston luottamus.

Keskusrikospoliisi tiedotti aiemmin, että kaksi miestä on vangittu murhan yrityksestä epäiltyinä. Toinen vangittu epäilty on äärioikeistovaikuttaja Tero Ala-Tuuhonen.

Juttua päivitetty kauttaaltaan kello 20.44.

Lue myös:

    Uusimmat