Epäilty ilmatilaloukkaus Porvoon edustalla – Puolustusministeriö: Venäläiskone asialla

Venäläisen valtionilma-aluksen epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa Suomenlahdella Porvoon edustalla tänä aamulla, kertoo puolustusministeriö.

Puolustusministeriön erityisasiantuntija Kristian Vakkurin mukaan loukkaus kesti kaksi minuuttia. Tuona aikana kone tunkeutui noin kilometrin syvyyteen Suomen ilmatilaan. Kone lensi lännen suuntaan. Rajavartiolaitos selvittää asiaa.

Vakkuri ei kommentoi ilmatilaa loukanneen lentokoneen konetyyppiä.

Vakkuri ei kommentoi, liittyykö tämänaamuinen loukkaus maanantaiseen tapaukseen, jossa Suomen Hornet-hävittäjät tunnistivat kolme venäläistä lentokonetyyppiä Suomenlahden ja pohjoisen Itämeren yllä. Koneet eivät käyneet Suomen ilmatilassa. Vakkurin mukaan Rajavartiolaitos tutkii asiaa.

Aiemmin tänä vuonna on tapahtunut yksi ilmatilaloukkaus. Huhtikuussa Portugalin valtion lentokone loukkasi Suomen ilmatilaa Kirkkonummella Upinniemen edustalla. Viime vuonna ilmatilaloukkauksia ei ollut yhtään, mutta vuonna 2017 ilmatilaloukkauksia oli neljä.

Lue myös:

    Uusimmat