Poliisi otti ympäristöliikkeen mielenosoituksessa kiinni lähes 120 ihmistä – Elokapina kertoo pysyvänsä kaduilla kunnes hallitus nopeuttaa ilmastotoimia
Poliisi on häätänyt ympäristöliike Elokapinan mielenosoituksen Mannerheimintieltä ja Unioninkadulta. Mannerheimintie on ollut vapaa puoli yhdeksästä asti illalla, ja Unioninkatu vapautui puoli yhdentoista jälkeen.
Poliisi on myös ottanut kiinni 117 Elokapinan aktivistia. Osa heistä päästettiin poliisin mukaan vapaaksi jo illan aikana, sillä he olivat alaikäisiä. Kaikille kiinniotetuille vaaditaan sakkorangaistusta.
Uninoninkatukin tyhjennettiin
MTV Uutisten paikalla olevan toimittajan mukaan Unioninkadun mielenosoittajat saivat saman kohtelun kuin Mannerheimintiellä olleet: heidät kannettiin poliisikyytiin omien hurratessa.
Helsingin poliisilaitoksen komisarion Jarmo Heinosen mukaan pelastuslaitos kertoi tänään, että Unioninkatu on pelastukselle varsin tärkeä väylä.
Poliisi neuvotteli Elokapinan kanssa mielenosoituksen siirtämisestä toisaalle, jolloin mielenosoittajat siirtyivät takaisin Mannerheimintielle.
Mannerheimintietä tukki yli sata ihmistä
Viideltä iltapäivällä Mannerheimintiellä alkanut tiesulku oli tällä kertaa Eduskuntatalon edessä. Mielenilmaisuun osallistui Elokapinan mukaan ainakin sata ihmistä.
Poliisi kertoi aiemmin illalla, ettei se ollut saanut ilmoitusta mielenosoituksesta Mannerheimintiellä.
Mielenosoitus alkoi torstaina
Elokapina aloitti mielenosoituksen torstaina lähes samasta paikasta Mannerheimintiellä, mutta siirtyi perjantai-iltana rauhallisemmalle paikalle Unioninkadulle.
– Palaamalla Mannerheimintielle Elokapina vaatii, että hallitus maanantaina töihin palatessaan aloittaa säännöllisen koronaviestintää vastaavan tiedotuksen ilmastokriisistä, ympäristöliikkeen tiedotteessa sanotaan.
Elokapinan mediayhteyshenkilö Lauri Autere kertoi kello yhdentoista jälkeen illalla tiedotteessa, että Elokapinan Kesäkapinan on tarkoitus jatkua, kunnes hallitus vastaa Elokapinan esittämiin vaatimuksiin.
Elokapinalliset katsovat teon olevan oikeasuhtainen ja tilanteen vakavuuden kanssa linjassa oleva tapa vaatia inhimillisempää politiikkaa Suomen valtiolta.
Jo aiemmin tänään Elokapina ilmoitti jatkavansa mielenosoitustaan ensi viikolle asti.
Uusimmat
-
15:45
MTV:n toimittajat huomasivat kiinnostavan yksityiskohdan Janne Puhakan Instagramissa – "Aivan selkeä muutos"
-
15:34
Vasemmistoliitto: Hallitus on historiallisen naisvihamielinen
-
15:28
Poliisi: Puhakan surmaaminen oli Nordmon ajatuksissa ainakin viikon – toi haulikon metsästysmatkalta ja ampui useita laukauksia
-
15:21
Ruotsalaisseura himoitsee suomalaishyökkääjää – turvautui poikkeukselliseen keinoon
-
14:47
Miestä epäillään törkeästä vahingonteosta – tuhosi asunnon remonttikuntoon
-
14:45
Majuri varasti tuhansien eurojen arvosta tietokoneita Puolustusvoimilta
-
14:42
SaiPa hankki vahvistusta hyökkäykseensä
-
14:37
Yllätys: Hjallis Harkimon poika Ilveksen kokoonpanoon
-
14:34
Ensitreffit-Anna vierailee ensimmäistä kertaa Hain luona – asuu perheensä kanssa
-
14:25
Poliisi: Jos sait tämän sähköpostin, vastaa – voit olla yksi sadoista rikoksen uhreista
-
14:25
Otto Virtanen nappasi kovan voiton
-
14:21
Suomi vetäytyy Irakin Isisin-vastaisesta operaatiosta
-
14:08
Trump: "Sisäiset viholliset on helppo hoitaa armeijalla"
-
14:04
PSG tulistui raiskauksesta epäillyn Kylian Mbappen vihjailuista: "Häpeällistä"
-
13:51
Jyväskylän lenkkipolkuraiskaus: 23-vuotias raiskasi törkeästi ja yritti murhata, sanoo syyttäjä
-
13:49
Maailman ykköspelaaja livahti kuin koira veräjästä – nyt puhuu dopingepäilyn sijaiskärsijä: "Asia ei ole niin"
-
13:44
Uutta toivoa aivokasvainpotilaille suomalaisesta keksinnöstä
-
13:34
Presidentti Stubbin valtiovierailu Norjaan alkoi kuninkaallisin menoin
-
13:06
Liikerakennuksen palo sammutettu Nivalassa – pienkonemyymälä tuhoutui täysin
-
13:03
Yksi kurssi mullisti Laura Knuutin uran – näin syntyvät poikkeukselliset kehykset
-
Lataa lisää