Jyväskylän junaturman kaikki uhrit saatiin tänään tunnistetuiksi ja suruviesti tiedoksi omaisille. Tunnistus sujui ennakoitua nopeammin uhrien omaisten avulla.
Poliisin tiedotteen mukaan junaonnettomuudessa saivat surmansa:
Arola, Mervi Hannele, s. 1976, kotipaikka Salla
Hytönen, Tapio Johannes, s. 1977, Helsinki
Kantell, Ritva Annikki, s. 1956, Kaavi
Kähkönen, Ahti Tapio Antero, s. 1945, Eno
Marttiini, Laura Kyllikki, s. 1922, Joensuu
Ontronen, Eero Martti Tapio, s. 1962, Pieksämäki
Pajunen, Marja Inkeri, s. 1985, Suonenjoki
Pärnänen, Pirkko Tellervo, s. 1932, Jyväskylä
Teiriä, Esko, s. 1930, Raisio
Tillanen, Sirkka Anneli, s.1933, Kuopio
Kriisikeskukseen runsaasti yhteydenottoja tänään
Jyväskylän kriisikeskus Mobileen on tulvinut soittoja omaisilta ja onnettomuuden kokeneilta koko päivän. Päivän aikana on kriisikeskuksessa käynyt 20 uutta henkilöä ja 40 on ottanut yhteyttä puhelimitse. Lisäksi kriisiryhmä on sopinut jatkokeskusteluista useiden henkilöiden kanssa.
Kriisiryhmän vastaava Kaija Pänkäläinen sanoo, että sokkivaiheesta juuri toipuvat ovat nyt huomanneet tarvitsevansa tukea.
-Sokkivaiheen jälkeen unettomuus, levottomuus, ahdistus tai painajaiset ovat aivan normaaleja psyyken tapoja käsitellä tapahtunutta. Mitä pikimmin hakeudutaan hoitoon, sitä nopeammin näistä oireista voi toipua, korostaa Pänkäläinen.
Kriisiryhmään odotetaan lisää yhteydenottoja, kun matkustajat hakevat matkatavaroitaan Jyväskylästä. Kaikille halukkaille järjestetään mahdollisuus onnettomuuden jälkipuintiin. Onnettomuudessa olleita matkustajia ja heidän omaisiaan kehotetaan ottamaan yhteys paikkakuntansa kriisipalveluun tai Jyväskylässä Kriisikeskus Mobileen puh. 014-625 620.
(STT)