"Julkisilla menee yli tunti, omalla autolla 8 minuuttia" – suomalaisilta painavia sanoja siitä, miksi oma auto on niin tärkeä

MTV Uutisten teettämän kyselyn mukaan moni kokee oman auton välttämättömäksi sekä pääkaupunkiseudulla että etenkin sen ulkopuolella.

Monet suomalaiset ovat huolissaan tulevien vuosien ja vuosikymmenten autoilua koskevista muutoksista, eikä ihme, sillä MTV:n teettämän kyselyn avoimisissa vastauksissa kerrotaan usein, että oma auto koetaan välttämättömäksi. Kyselyn avoimissa vastauksissa pyydettiin kuvailemaan omaa suhdetta auton käyttämiseen.

EU-komissio julkaisi aiemmin heinäkuussa esityksensä ilmastolakipaketista, jolla tavoitellaan tieliikenteen päästöjen vähentämistä 55 prosentilla vuoteen 2030 mennessä vuoteen 1990 verrattuna.

Päästöjen vähentämiseen tähtäävä sähköautovyörytys on johtamassa myös uusien polttomoottoriautojen myyntikieltoon Euroopan unionissa vuodesta 2035 alkaen.

Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen muistutti viime viikolla, että Suomessa myydään moninkertainen määrä käytettyjä autoja uusiin verrattuna, joten päästötoimenpiteiden ei tulisi rajoittua pelkästään jälkimmäisenä mainittuihin.

– Vanhan polttomoottoriauton vaihtaminen vaikka käytettyyn sähköautoon vie kohti tavoitetta ja on tällöin useampien kuluttajien ulottuvissa, hän kertoi.

– Henkilöauto on Suomessa arjen mahdollistaja, ei mikään luksustuote. Oleellista on varmistaa sosiaalinen oikeudenmukaisuus niin, että kaikilla on mahdollisuus sekä varaa liikkua ja elää täällä, Nieminen paalutti.

Autoilu ei ole ökyilyä

MTV Uutisten kyselyssä pyydettiin kuvailemaan omaa suhdetta autoiluun avoimin vastauksin. Ylivoimaisesti yleisin vastaus oli, että auto on ennen kaikkea väline, joka mahdollistaa töissä käymisen, eikä autosta luopuminen tulisi kuuloonkaan.

– Asumme maalla, ei julkista käytössä. Hankala olis mennä pyörällä 20 km töihin kelissä kuin kelissä.

– Asumme sen verran etäällä palveluista ja työpaikoistamme, että omat autot on pakko olla. Julkisia ei kulje ollenkaan ja teemme kumpikin vuorotöitä, ilman kahta autoa emme voisi asua täällä.

– En pääse töihin ilman autoa.

– Ennen tarvitsin auton työssäkäyntiin, kun yli 70 km suuntaansa työmatka. Nykyään tilanne toisin päin, että miehellä tuo työmatka. Onneksi muutimme isompaan kaupunkiin jossa julkinen liikenne toimii ja pystyn pääsääntöisesti käymään bussilla töissä. Vuorotyöläisenä kuitenkin bussiaikataulut ja työvuorot ei aina mene yksiin, niin silloin tarvitsen autoa tai kävelen tuon n. 12 km työmatkan jos miehellä työvuoro samaan aikaan.

– Ilman autoa ei pysty käymään töissä, kun ei ole julkista liikennettä tarjolla.

– Käyn töissä toisella paikkakunnalla eikä julkista liikennettä ole reitillä.

– Asumme keskustassa joten jokapäiväisessä elämässämme auto ei ole välttämätön. Työni edellyttää kotikäyntejä ja liikkumista maakunnan alueella ja sen takia emme ole luopuneet autosta.

– Minä tarvitsen autoa satunnaisesti, mutta puolisolle se on välttämätön töihin menon takia.

– Nyt kun työt pääsääntöisesti etänä, en tarvitse autoa kun kaupassa käyntiin. Mutta kun paluu toimistolle taas tulee ajankohtaiseksi, tarvitsen autoa. Julkisilla töihin meno kestää ihan liian pitkään versus auto. 

– Pitkät työmatkat, 80 km/päivä. Julkisilla työmatkaan käyttämäni aika tuplaantuisi ja vuoroja on vähän, joilla pääsisi töihin. Linja-autopysäkki on kilometrin päässä. Kaupat 15 km:n päässä.

– Hoidan perheessä kaiken. Aika ja voimat ei riitä kaikkia matkoja pyörällä kulkemiseen.

Julkiset eivät ole ratkaisu aina edes pk-seudulla

Moni maakunnissa asuva naureskelee puheille autosta luopumisesta ja ajattelee, että Helsingissä ja muualla pääkaupunkiseudulla varmasti pärjääkin hyvin ilman, koska julkinen liikenne toimii niin hyvin. Julkiset yhteydet eivät kuitenkaan toimi pk-seudullakaan niin hyvin kuin moni muualla asuva luulee.

– Juuri hankittiin toinen auto. Vaikka asun pääkaupunkiseudulla, niin poikittainen kulku on toivottoman hankalaa. Jo esim. terveyskeskukseen julkisilla menee yli tunti ja omalla autolla menee noin 8 minuuttia.

– Hsl on vähentänyt bussi liikennettä ja vähentää edelleen. Helsingin keskusta vie kaikki rahat. ABC [-vyöhykelippu] ei paljon houkuttele matkaamiseen Helsinkiin. Esim Tikkurilasta Tammiston ostoskadulle ei kulje busseja vaan joutuu käveleen aviapoliksen asemalle 2 km päähän.

– Vuosi vuodelta heikentyvä julkinen liikenne pääkaupunkiseudulla (vihreiden isosta valtuustopaikkamäärästä huolimatta) pakottaa käyttämään henkilöautoa liikkumiseen jo pelkästään töihin ja takaisin, muusta liikkumisesta puhumattakaan. Työpaikkojen siirtyminen myös yhä enevissä määrin Kehä III ulkopuolelle ei varsinaisesti auta HSL suunnitelmia jotka on systemaattisesti tehty virheellisiksi viimeisten 15 vuoden ajan.

– Asun Espoossa ja työ- ja ostosmatkat sujuvat monin verroin nopeammin omalla autolla kuin muilla kulkumuodoilla.

– Espoossa on peltilehmä pakollinen.

– Ikääntyvä tarvitsee autoa myös pk-seudulla kauppa-, pankki-, virasto- ja harrastuskäynteihin. Maalla ihan välttämätön.

Myös vapaa-aika vaatii autoa

Vaikka vastauksissa korostuikin ennen kaikkea töissä käyminen autolla, on se tärkeä väline myös vapaa-ajalla.

– Autolla pitää päästä liikkumaan töihin, harrastuksiin, mökille jne. Myös kauppareissut sujuvat omalla autolla kaikkein näppärimmin.

– Eläkeläisen auton käyttö koostuu mm. lastenlasten harrastuskeikoista, kaupparessuista, kyläilystä, lomamatkoista...Mikään niistä ei vaadi ehdottoman välttämättömästi autoa. Toisaalta julkinen liikkenne on parhaimmillaankin niin paljon laadullisesti huonompaa (matkojen kesto, taakat, pysäkeille kulkemiset jne) että ilman omaa autoa elämä olisi paljon ankeampaa. Eläkeläinen ei työajoon kuitenkaan autoa tarvitse.

– Harrastukiin (golf, metsästys, sienestys, marjastus, vaellus) on hankalaa/mahdotonta mennä julkisilla kulkuyhteyksillä.

– Harrastuksen vuoksi tarvitsen auton, yleisillä ei pääse sellaisina aikoina kuin itse haluan. Meillä on molemmilla omat autot.

– Harrastukset ja vapaa-ajan vietto mökillä perheessä loppuisivat ilman autoa. Tarvitsen autoa myös osittain työssä.

– Meillä on molemmilla omat autot. olemme eläkkeellä, mutta yhteisten harrastusten lisäksi on erillisiä harrastuksia ja sitoumuksia, joten tarve kahdelle autolle on vaikka onkin satunnaista.

Auto varmuuden – ja huvin – vuoksi

Kaikki eivät autoa tarvitse ympärivuotisesti, mutta omistavat sellaisen kuitenkin siltä varalta, että tarve ilmenee.

– Kahden aikuisen perheessä pääsee polkupyörällä ja bussilla, toki oma auto helpottaa monessa tilanteessa, mutta ei ole välttämätön.

– Sähköpolkupyörällä pääsee hyvin. Autoa tarvitaan jos ostetaan jotakin isompaa jota ei pyörällä pysty kuljettamaan.

– Auton pitää olla käytettävissä tarvittaessa.

– Tarvitsen autoa lähinnä talvella, koska julkinen liikenne työpaikalle on vaikeaa. 10 km matkaan menee yli tunti kun lähtee bussilla matkaa tekemään. Kesällä kuljen polkupyörällä ja syksyllä niin pitkään kun tarkenee.

– En käytä autoa joka päivä. Kesällä käymme kaupoissa polkupyörällä, tässä on kaikki lähellä. Ihmisen tulee asua paikalla missä on kaikki lähellä, 3 km säteellä max.

– Meillä on auto, se on mieheni omistama ja hän käyttää autoa arjessaan ja työmatkoilla. Itse en aja autolla kuin ihan satunnaisesti, toki olen kyydissä usein. Omat menoni hoidan pääsääntöisesti julkisilla tai pyörällä. Mökkimatkat, joita on kesäisin useita tehdään autolla.

– Meillä on kaksi autoa, vaikka molemmat tarvitsemme autoa aika vähän. Kesällä enimmäkseen kuljemme fillareilla.

– Emme tarvi autoa työ- tai mökkimatkoihin, mutta pidämme kumpikin siitä, että meillä on auto, jolla asioilla ja kylässä käynnit sekä lähimatkailu käy helposti. Jos olisimme vain julkisten liikkumamuotojen varassa, jäisi paljon näkemättä ja kokematta.

– Meillä on kaksi autoa. Auto on osa idenditeettiäni. Pidän autoa, vaikken tarvii.

Kysely tehtiin 14.6.–1.7.2021 välisenä aikana. Siihen vastasi 1 924 henkilöä. Vastaajat ovat iän, sukupuolen ja asuinpaikan suhteen edustava otos täysi-ikäisistä suomalaisista. Tutkimus toteutettiin verkkopaneelissa. Tutkimuksen teki MTV:n toimeksiannosta Corefiner Oy.

Juttua muokattu 22.7.2021: Tarkennettu ensimmäiseen kappaleeseen, miten vastaukset on saatu. 

Lue myös:

    Uusimmat