Pettäjä saattaa yrittää oikeuttaa tekoaan niin itselleen kuin kumppanilleen.
Kun parisuhde ajautuu uskottomuuskriisiin, voi pettäjä selittää tekonsa itselleen parhain päin.
– Se on mielenkiintoista, että tavallaan ihminen lähtee kehittämään siihen ympärilleen semmoisen tarinan, jolla se pettäminen on ikään kuin ok ja osa sitä identiteettiä. Että pystyy katsomaan itseään peilistä ja toteamaan, että vaikka tein noin, niin silti olen edelleen hyvä tyyppi, kuvaili pariterapeutti Hanna Myllymaa MTV Uutiset Livessä heinäkuussa.
– Eli siihen löytyvät perustelut ja syyt ja oikeutukset.
Myllymaan mukaan pettäjä harvoin mietttii sitä, mitä tilanne tekee puolisolle tai suhteelle.
– Tämä on aika itsestä lähtevää ajattelua.
Lue myös: Mikä lasketaan pettämiseksi? Terapeutit kertovat, missä yleensä menee uskottomuuden raja
Esiin voi tulla pettäjän kyvyttömyys asettua petetyksi tulleen asemaan.
– Se monesti onkin puolison näkökulmasta aika ihmeellistä, että tämähän on rikos meidän parisuhteen välillä ja et miettinyt sitä ollenkaan, mietit vain itseäsi.

Miessakit Ry:n seksuaaliterapeutti Roni Grinberg on huomannut saman.
– Se on juurikin näin, että siinä se näkökulma on hyvin itsekeskeinen, ja siinä ei nähdä puolison silmin sitä tilannetta.
– Ihminen usein luo itselleen semmoisen oikeutuksen siihen, että minä olen uhrautunut tässä parisuhteessa A:sta tai B:stä tai mistä tahansa asiasta, ja se antaa minulle oikeuden nyt sitten saada omaa aikaa tai muuta vastaavaa, Grinberg kuvailee.
Jos oikeutus ja perustelut teolle löytyvät, pettäjä ei Myllymaan mukaan välttämättä osaa katua tekoaan. Pettäjän empatia, nöyryys ja toisen kenkiin asettuminen ovatkin avainasemassa siinä, voiko parisuhde selvitä uskottomuuskriisistä.
Lue myös: Lisääntyykö uskottomuus kesällä? Yksi ajankohta huolestuttavampi: "Pettämistä tapahtuu"
Mistä pettäminen johtuu? Voi olla "turvallisuusteko"
Avoimuuden puutetta on voinut esiintyä jo ennen varsinaista uskottomuutta.
– Tämä on jo lähtenyt ennen sitä uskottomuutta tai pettämistä siitä, että et [pettäjä] ole kertonut omia tarpeitasi. Et ole itse ollut avoin ja paljastanut, mikä kaikki sinua tässä suhteessa ehkä turhauttaa tai mikä tässä ei toimi, Myllymaa sanoo.
Pettämisen taustalla voi Myllymaan mukaan olla myös uskalluksen puutetta.
– Joskushan tämä on myös niin sanotusti turvallisuusteko, eli ei uskalleta erota siitä aiemmasta suhteesta. Pelätään yksin jäämistä, yksinoloa, sitä, että en ikinä löydäkään ketään, niin lähdetään jo vähän katsomaan sitä markkinaa, että mitä sieltä löytyy, jolloin ehkä saadaan sitten turvallisempi reitti siihen eroon.
Mitä pettäminen kertoo ihmisestä? Kuinka usein pettäjä katuu? Katso koko parisuhdekeskustelu yllä olevalta videolta.

