Niko Saarisen nimi on noussut esiin useissa somekommenteissa, joissa on veikkailtu tulevan Big Brother -kauden juontajaa.
Big Brother Suomi -ohjelman paluu-uutisen myötä sosiaalisessa mediassa on käynnistynyt kiivas arvuuttelu siitä, kuka tai ketkä juontavat ohjelman tulevan kauden.
Moni on veikannut Niko Saarisen hyppäävän ohjelman juontajaksi.
Saarinen tuli julkisuuteen osallistuttuaan Big Brotheriin vuonna 2008. Tuolloin hän vietti BB-talossa 47 päivää, jonka jälkeen hänet poistettiin talosta alkoholinhuuruisena iltana tapahtuneen välikohtauksen vuoksi.
Lue myös: Big Brother -ohjelman historiaan on mahtunut lukuisia kohuja – muistatko vielä nämä?
Saarisesta on hauskaa, että hänet muistetaan edelleen Big Brotherista ja että häntä pidetään oivana juontajavalintana ohjelmaan.
– On jännää, että 2008 olen ollut siellä asukkaana, ja tiedämme historiani siitä hetkestä tähän päivään. Nyt yhtäkkiä olen yleisön mielestä kaikista kuumin nimi juontamaan sen. Sanon, että pitkän matkan olemme tulleet minun kaudestani tähän kauteen, hän naurahtaa.
Kaikkiaan Saarinen on osallistunut Big Brotheriin kolme kertaa: vuonna 2008, vuonna 2010 ja vuonna 2013, jolloin hänet nähtiin Julkkis Big Brotherissa.
Haku ohjelmaan on nyt käynnissä osoitteessa
