Juiliiko selkä? Joukkoäly siivilöi toimivia kansankeinoja alaselkäkivun hoitoon
Kun selkäkipu tekee olon sietämättömäksi, lääkärikäyntiä matalamman kynnyksen takana ovat netistä löytyvät itsehoito-ohjeet. Verkosta löytyvän terveystiedon luotettavuutta on kuitenkin vaikea arvioida. Mitä konstia kannattaa kokeilla?
Tätä ongelmaa ratkoo Oulun yliopistossa kehitetty Kipuriihi-joukkoälyalusta. Tietopankkiin kerätään sekä lääkärien että maallikoiden ehdotuksia alaselkäkivun eri hoitomuodoista. Käyttäjät voivat seuloa hoitoja painottamalla esimerkiksi hintaa, tehokkuutta tai nopeutta ja antaa oman arvionsa siitä, mitkä keinot toimivat.
Kipuriihen takana olevan Oulun yliopiston jokapaikan tietotekniikan tutkijatohtorin Simo Hosion mukaan joukkoälyn ydinajatus on siinä, että kun riittävän suuri joukko erilaisia ihmisiä antaa oman arvionsa jostain, arvioiden summa on keskimäärin viisaampi kuin yksittäisen ihmisen arvio.
– Tämä on hyvin hallittua itsehoitoa eli puoskarointi ja enkelihoidot yritetään saada pois. Tällainen järjestelmä nostaa netin kohinasta esiin vertaisarvioituja hoitokeinoja, jotka muut ovat havainneet toimiviksi, Hosio kertoo.
Lisää tietoa lääkäreille
Joukkoälyalustasta on iloa myös lääkäreille, kertoo Kipuriihen toinen kehittäjä, Oulun yliopiston fysiatrian professori Jaro Karppinen.
– Kaikissa hoidoissa on tärkeää, että ihminen saadaan motivoitua hoitoon. Tämän työkalun kautta lääkärit voivat nähdä, millaisia hoitoja ihmiset arvostavat ja miksi, Karppinen sanoo.
– Useat lääkärit arvioivat monet omat keinonsa huonosti toimiviksi, mutta nyt lääkärit pääsevät vertaamaan omaa ymmärrystään siihen, mitä potilaat ja ei-potilaat kokevat, Hosio lisää.
Alusta soveltuu moneen
Jos jatkorahoitus löytyy, alaselkäkivun hoitokeinojen seulominen voisi olla vasta ensimmäinen askel joukkoälyn laajempaan käyttöön terveydenhoidossa.
– Viiden vuoden aikavälillä voisimme kerätä kaikista suomalaisista kansantaudeista datapankin, joka koostuisi sadoistatuhansista yksittäisistä arvioista per tauti. Esimerkiksi psoriasiksen, reuman, pääkivun tai migreenin kaltaisten asioiden perkaamiseen tämä työkalu on äärimmäisen hyvä. Yksi kohde ovat myös painonhallintakeinot, Hosio kertoo.
Alaselkäkipu valittiin menetelmän sovelluskohteeksi, koska se on hyvin yleinen vaiva ja hoitokeinot ovat pahimmillaankin harmittomia. Vaikka Hosion mukaan metodilla voi vastata "lähes mihin tahansa kysymykseen", sillä on rajansa.
– Kun terveydestä on kyse, ei voida olla vastuuttomia. Esimerkiksi syövän kaltaisiin vaivoihin ihmiset käyttävät myös hyvin haitallisia keinoja. Hoitoehdotuksia pitäisi valvoa paljon, eikä siihen ole voimavaroja.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää