Jos heijastimessa ei ole tätä koodia, ei siitä ole välttämättä mitään hyötyä
Marraskuu on eteläisessä Suomessa vuoden pimeintä aikaa. Iltaisin ei valosta kannata enää haaveilla, mutta toisaalta lumikaan ei ole vielä ehtinyt maahan tilannetta helpottamaan. Ilman heijastinta pimeällä liikkuva jalankulkija on autoilijalle hyvin huomaamaton.
Kerroimme viime syksynä, että trendikkäät, heijastavasta materiaalista valmistetut asusteet eivät riitä korvaamaan oikeaa heijastinta.
Liikenneturvan suunnittelija Laura Loikkanen kertoi vuosi sitten, että heijastimeksi voi kutsua ainoastaan tyyppihyväksyttyä henkilösuojainta.
– Heijastaville tuotteille ei ole laatuvaatimuksia eikä niiden laatua valvota millään tavalla. Siten kuluttajille on mahdollista myydä heijastavana tuotteena oikeastaan mitä tahansa – myös tuotteita, jotka eivät heijasta juuri ollenkaan, Loikkanen summasi tuolloin.
Liikenneturvan yhteyspäällikkö Elias Ruutti vieraili tiistaina MTV3-kanavan Viiden jälkeen -ohjelman haastattelussa kertomassa, mistä tietää, millainen on hyvä heijastin ja millaista koodia heijastimesta tulee etsiä ennen sen ostamista.
Mihin kohtaan heijastin tulee kiinnittää, jotta se näkyy parhaiten? Millaista heijastin asiantuntijalta itseltään löytyi hänen saapuessaan MTV Uutisten toimitukseen ja uutisstudioon? Katso artikkelin yläpuolella olevalta videolta!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää