Jokaiselle päiväkotilapselle on nyt laadittava henkilökohtainen opetussuunnitelma – mahdollisuus vaikuttaa myös syrjäytymiseen

Päiväkotien pakollinen VASU-suunnitelma käytäntöön – mahdollisuus vaikuttaa myös syrjäytymiseen 9:04

Elokuun alusta astui voimaan uusi laki, joka velvoittaa päiväkodit laatimaan lapselle oman henkilökohtaisen opetussuunnitelman. Suunnitelman tavoitteena on olla osa koulutusjärjestelmää.

Päiväkotien ryhmäkokojen kasvaessa voi henkilökohtaisessa opetussuunnitelmassa pysyminen kuitenkin tuottaa hankaluuksia. Ylä-Malmin päiväkodinjohtaja Ari-Jukka Luhtavaara toivoo, että vanhemmat osallistuisivat suunnitelman tekoon esimerkiksi kertomalla lapsen kiinnostuksen kohteista.

– Ei voi tietenkään tehdä niin, että jos ryhmässä on 21 lasta, että tekisi silloin 21 eri asiaa, koska jokaisella on oma suunnitelma. Jos vanhemmalla on toiveena, että lapsen kieltä kehitetään, niin ryhmän toimintaa kehitetään niin, että se tukee sitä lapsen kielenkehitystä, Luhtavaraa kertoo.

Lakimuutoksen myötä on tarkoitus ohjata lapsen kehitystä varhaiskasvatuksessa niin, että kaikki toiminta on pedagogisesti perusteltua. Suunnitelma on osa koulupolkua.

– On sanottu, että varhaiskasvatus on vaikuttavin osa meidän koulutusjärjestelmää. Jos ajatellaan vaikka syrjäytymistä tai eriarvoistumiskehitystä, niin me pystytään just vahvimmin vaikuttamaan siihen varhaiskasvatuksen aikana, kertoo opetusalan ammattijärjestön koulutusjohtaja Helja Misukka.

 

Lue myös:

    Uusimmat