Johanna Pakonen menetti kaksospoikansa kymmenen vuotta sitten – julkaisi sydäntä särkevän kuvan: "Äiti rakastaa ja pikkusisko ikävöi"

Tangokuningatar Johanna Pakonen löysi uuden rakkauden – kertoo avoimesti myös talousvaikeuksistaan 12:13
Tangokuningatar Johanna Pakonen löysi uuden rakkauden – kertoo avoimesti myös talousvaikeuksistaan

Johanna Pakonen on kertonut vuosia sitten haastattelussa, ettei saanut hoitoa tarpeeksi ajoissa. 

Tangokuningatar Johanna Pakosesta tuli ensimmäisen kerran äiti kymmenen vuotta sitten. Hän kuitenkin menetti kaksospoikansa traagisesti, kun he syntyivät ennenaikaisesti. Toinen pojista oli jo menehtynyt kohtuun ja toinen kuoli elettyään puoli tuntia. Raskausviikkoja oli takana vasta 23.

Pakonen muistelee nyt menehtyneitä kaksospoikiaan Instagramissa. Hän julkaisi koskettavan kuvan, jossa makaa sairaalasängyllä pienokaistensa kanssa. Vauvojen kasvojen päälle on laitettu enkelihymiöt. 

Pienokaiset kastettiin Janiksi ja Joonataniksi. 

– 10 vuotta sitten Jan ja Joonatan tekivät minusta äidin. Hyvää syntymäpäivää pilven reunalle. Yhteinen aikamme oli lyhyt, mutta elää ikuisesti muistoissani. Äiti rakastaa ja pikkusisko ikävöi, Pakonen kirjoittaa. 

Pakonen kertoi vuonna 2011 Ilta-Sanomien haastattelussa miettivänsä usein sitä, että olisiko Jan ja Joonatan voitu pelastaa. 

Johanna yritti tuloksetta päästä raskauden alusta asti hoitoon Turun yliopistolliseen keskussairaalaan, joka on erikoistunut kaksosraskauksiin. Odotuksen edettyä alettiin epäillä TTTS-syndroomaa, joka tarkoittaa, että veri virtaa epätasaisesti lasten yhteisessä istukassa.

Edelleenkään maksusitoumusta Tyksiin ei tippunut. Viimein Johanna pääsi syndroomaan erikoistuneen lääkärin vastaanotolle Ouluun, mutta oli jo myöhäistä.

– Miten lääkärit voivat päättää näin ihmisten elämästä? Miksi Pori ei voinut antaa maksusitoumusta Turkuun, kun sama raha siihen kuitenkin olisi kulunut? Ei voi olla kyse byrokratiasta, kun on kyse ihmishengestä, Johanna vuodatti lehdessä.

Pojat tuhkattiin, ja Johanna laskee uurnat kesällä silloisen miehensä kanssa kotimaisemiin Köyliöön.

Pakonen sai myöhemmin ex-miehensä kanssa tyttären, joka on nyt kahdeksanvuotias. 

Lue myös:

    Uusimmat