Matkabloggaaja Veera Bianca iloitsee Instagramissa Jodelin päätöksestä sulkea sovelluksensa juorukanavat tällä viikolla.
Anonyymiin keskusteluun perustuva sosiaalisen median sovellus Jodel teki tällä viikolla linjauksen, joka vaikutti tuhansiin sovelluksen käyttäjiin. Palvelu päätti sulkea kaikki juoruiluun liittyvät kanavansa ja ilmoitti siitä käyttäjilleen tiedotteessaan.
Tämä tarkoitti sitä, että sovelluksen kanavat, joiden nimissä esiintyi sana ”juoru” nollaantuivat kokonaan. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Helsingissä tuhansien ja jopa kymmenien tuhansien seuraamat kanavat julkkisjuorut ja blogijuorut ammottivat tyhjyyttään.
Aiemmin Jodelin säännöissä oli määritelty, millaista keskustelua sovelluksessa on soveliasta käydä. Tiedotteen mukaan keskusteluja ihmisten yksityisasioista, jotka saattoivat olla ilkeitä tai epätosia, ei pystytty moderoinnista huolimatta kitkemään pois kanavilta.
Parhaillaan MTV3-kanavalla pyörivän Olet mitä syöt -ohjelman edellisellä kaudella nähty matkabloggaaja Veera Bianca kirjoitti keskiviikkona Instagram-tilillään olevansa helpottunut juorukanavien hiljenemisestä.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen myös tästä.