Jo kevät toi kammohelteet, pahin kuivuus 500 vuoteen nosti esiin sotalaivojen hylyt ja muinaiset monumentit – näistä säävuosi 2022 muistetaan

Hirmuhelteitä, kuivuutta, tuhotulvia ja myrskyjä – tällainen oli säävuosi 2022 1:50
Hirmuhelteitä, kuivuutta, tuhotulvia ja myrskyjä – tällainen oli säävuosi 2022

Vuonna 2022 koettiin ympäri maailmaa niin ennätyksellisen pitkiä hellejaksoja, tuhoisia tulvia kuin hirmumyrskyjäkin. Kokosimme yhteen vuoden aikana puhututtaneita sääuutisia maailmalta.

Jo toukokuussa uutisoitiin Etelä-Eurooppaa kurittelevista, yli 40 asteen helteistä. Nämä laajenivat pian Keski-Eurooppaan, jossa kärsittiin helteistä koko kesä. 

Esimerkiksi Ranskassa mitattiin mittaushistorian aikaisimmat yli 40 asteen lämpötilat kesäkuussa. Sairaalat täyttyivät kuumuudesta kärsivistä potilaista, ja yhteensä useita satoja ihmisiä kerrottiin kuolleen kuumuuteen ympäri Eurooppaa.

Joet kuivuivat ja sadot kärsivät

Poikkeuksellisen kuuma ja kuiva kesä aiheutti myös ennätyksellistä kuivuutta. 

Euroopan komission tutkimuskeskuksen mukaan kuivuus saattoi olla pahinta 500 vuoteen. Kuihtuvat joet ja vesivarannot vaikuttivat muun muassa voimalaitosten energiantuotantoon ja satojen vähenemiseen. Erityisesti maissin, soijan ja auringonkukan sadot kärsivät kuivuudesta.

Monen Euroopan ydinvoimalan toiminta oli vaikeuksissa, kun joissa ei riittänyt jäähdytysvettä.

– Ilmastonmuutoksen myötä koemme enemmän tällaisia ääreviä tilanteita kuten paikalleen jämähtäneitä helleaaltoja, jotka johtavat usein kuivuuteen ja toisaalta matalapaineet saattavat kulkea samaa reittiä ja se sitten taas tuottaa tulvaongelmia, kertoi Maailman ilmatieteen järjestön (WMO) pääsihteeri Petteri Taalas.

Kuivuus toi esiin myös erikoisia merkkejä menneisyydestä. Tonavan kuivuminen toi esiin toisen maailmansodan aikaisia, uponneiden sotalaivojen hylkyjä Serbiassa.

Espanjassa taas tekojärven kuivuminen paljasti 7 000 vuotta vanhan kivimonumentin, ja Saksassa Rein-joen kuivumisen yhteydessä paljastui menneiden vuosien tukalista vuosista kertovia nälkäkiviä. 

Euroopan kuivuus paljastaa joenpohjasta hyytäviä viestejä menneistä:"Jos näet minut, itke" 2:04
Saksan ja Tshekin joista paljastui kuivuuden myötä kiviä, joihin ihmiset ovat menneinä kuivuusvuosina kaivertaneet vuosilukuja ja viestejä ahdingostaan.

Maastopalot piinasivat ympäri maapalloa

Kuumat lämpötilat aiheuttivat myös laajoja maastopaloja ympäri maailman. Esimerkiksi Espanjassa, Ranskassa, Saksassa ja Italiassa paloi runsaasti metsää ja vuorenrinteitä ennätyshelteiden myötä. 

Portugalissa paloi elokuuhun mennessä jo yli 30 000 hehtaaria metsää. Lounais-Ranskassa paloi yhdessä viikossa metsää yli 10 000 hehtaaria, ja 12 000 ihmistä evakuoitiin palojen tieltä. 

Heinäkuun alussa Italiassa kuoli 11 ihmistä, kun osa maan suurinta jäätikköä lohkesi ja suistui alas vuorenrinnettä.

EU:n tutkimusyksikön mukaan kesän maastopalot olivat toiseksi suurimmat unionin historian aikana, ja maastoa oli elokuun alkuun mennessä palanut kaikkiaan kahdessatoista maassa yli 600 000 hehtaaria. 

Keski- ja Etelä-Euroopan maastopalot eivät ota laantuakseen – metsää palaa lähes ennätysmäärä 2:27
Saksassa Berliinin lähistöllä Grünewaldin suosittu ulkoilumetsä syttyi tuleen poliisin ammusvaraston räjähdyksessä.

Yhdysvaltain Kaliforniassa riehuneet metsäpalot levisivät pahasti, ja useita ihmisiä kuoli sekä tuhansia evakuoitiin liekkien tieltä. 

Myös Marokossa ja Venäjällä taisteltiin liekkejä vastaan. 

Tulvavedet peittivät kaupunkeja alleen

Ympäri maailmaa uutisoitiin vuonna 2022 rankkasateiden aiheuttamista tulvista, jotka tuhosivat koteja, aiheuttivat maanvyöryjä ja tappoivat tuhansia. 

Australian itärannikolla uutisoitiin sekä helmi-maaliskuussa että kesällä rajuista tulvista, joiden seurauksena kuoli useita ihmisiä. 

Lokakuussa Kreikassa erityisesti Kreetan saarella koettiin hurjia tulvia, jotka muuttivat kadut joiksi. 

Etelä-Koreassa koettiin myös vakavimpia tulvia pitkiin aikoihin, kun maa koki rankimmat sateensa 80 vuoteen. Maan pääkaupunki Seoulissa useita ihmisiä kuoli tulvavesien alle jäätyään muun muassa loukkuun kellariasuntoihinsa. 

Kaikista pahimmat tulvat nähtiin kuitenkin Pakistanissa, jossa uutisoitiin elokuussa pahimmasta tulvasta 115 vuoteen. Tulva vaati yli tuhat kuolonuhria, ja lähes miljoona kotia tuhoutui tai vaurioitui sen seurauksena. 

Miljoonat joutuivat tulvan takia evakkoon, ja maan hallitus kertoi tuhojen korjaamisen maksavan yli 10 miljardia dollaria. 

Katso videolta, miten Pakistanissa, Etelä-Koreassa ja Intiassa tulvi elokuussa 1:43
Katso videolta, miten Pakistanissa, Etelä-Koreassa ja Intiassa tulvi elokuussa.

Hirmumyrskyt riepottelivat rannikoita 

Sateiden lisäksi hirmumyrskyt aiheuttivat runsaasti tuhoja maailmalla. Jo helmikuussa Madagaskarille iski Batsirai-sykloni, joka aiheutti yli 20 ihmisen kuoleman ja sai kymmenet tuhannet evakuoitumaan.

Itä-Aasiassa taifuunikausi oli voimakas. Supertaifuuniksi nimetty Nanmadol riepotteli syyskuussa Japanin etelärannikkoa, mikä johti kahden miljoonan ihmisen evakuointikehotukseen, kun maassa annettiin ensimmäistä kertaa korkein taifuunivaroitus. Taifuuni poikkaisi sähköt sadoilta tuhansilta, mutta jäi lopulta tuhoiltaan pelättyä lievemmäksi.

Syyskussa myös Kuubaa ja Yhdysvaltain itärannikkoa moukaroi nelosluokan Ian-hurrikaani, joka poikkaisi sähköt miljoonilta ja johti kymmenien ihmisten kuolemaan. Hirmumyrskyn aikana mitattiin jopa 67 metriä sekunnissa puhaltaneita tuulia. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kertoi Ianin olevan yksi maan historian pahimmista myrskyistä. 

Lokakuussa Filippiinejä runteli trooppinen Nalgae-myrsky, joka vaati yli sadan ihmisen hengen.

Yhdysvallat ehti kokea vielä yhden myrskyn ennen vuodenvaihdetta, kun voimakas talvimyrsky pyyhkäisi itärannikon yli jouluaattona. Moni ihminen jäi loukkuun autoonsa, ja liki 60 ihmisen tiedetään kuolleen. Hirmupakkaset saivat monen kaupungin vesiputket halkeamaan, mikä johti häiriöihin vedenjakelussa. 

Tällaista aavemaisuutta edes korona ei saanut aikaan – lumimyrskyä Buffalossa verrataan sotaan 1:40
Tällaista aavemaisuutta edes korona ei saanut aikaan – lumimyrskyä Buffalossa verrataan sotaan.



Lue myös:

    Uusimmat