Jo 100 000 somalia on paennut nälänhädän vuoksi pääkaupunkiin

Somalian pääkaupunkiin ja sen lähialueille on paennut nälänhädän vuoksi parissa kuukaudessa jopa 100 000 ihmistä.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR arvioi, että pelkästään Mogadishuun on tullut kuukaudessa melkein 40 000 ihmistä etsimään vettä ja ruokaa.

YK:n elintarvikeohjelma WFP ilmoitti tänään, että ruoan ilmakuljetukset Mogadishuun viivästyvät, sillä Kenian viranomaiset eivät ole saaneet asian käsittelyä päätökseen. WFP:n koneet olivat varautuneet lähtemään matkaan keskiviikkona. Apua aiotaan välittää Mogadishun lisäksi Etiopiaan ja Keniaan.

Vuosikymmeniin pahin kuivuus on koetellut pahoin Afrikan sarven aluetta. Tilanne on kriittisin Somaliassa, jossa jopa 3,7 miljoonan ihmisen eli kolmasosan väestöstä arvioidaan olevan nälkäkuoleman partaalla.

WFP:n johtaja Josette Sheeran sanoo, ettei ole missään nähnyt lasten olevan niin pahassa ahdingossa kuin Somaliassa.

Myös Etiopiassa, Keniassa, Djiboutissa ja Ugandassa on miljoonia ihmisiä, jotka kärsivät kuivuuden seurauksista.

Katso Pauliina Pietilän juttu (Seitsemän uutiset 26.7.2011)

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat