Järkyttävä tragedia: Alaikäinen poika ampui naisen ja tämän kolme lasta – haavoittunut perheenisä toimitettiin sairaalaan

1:20
Rauhallisella asuinalueeella tapahtunut ammuskelu järkytti surmansa saaneiden naapureita Grantsvillen kaupungissa Utahissa.

Neljä kuoli ja yksi loukkaantui sairaalakuntoon ampujan tunkeuduttua perheen kotiin. Asuinalueen asukkaat ovat syvästi järkyttyneitä tapahtuneesta, kertoo CNN.

Hyökkäys tapahtui rauhallisella asuinalueella Grantsvillen kaupungissa Utahissa perjantai-iltana paikallista aikaa. Poliisitietojen mukaan asunnossa ammuttiin kaikkiaan viittä ihmistä, joista neljä kuoli ja yksi haavoittui.

Tapausta tutkineet viranomaiset ovat varmoja, että koko asuinaluetta järkyttäneen teon takana on ollut vain yksi henkilö. Poliisi on pidättänyt epäillyn ampujan, eikä asuinalueella ole poliisin mukaan enää minkäänlaista vaaraa sivullisille.

– Mitä motiiviin tulee, emme tiedä sitä, Gtantsvillen poliisista kerrotaan The Gurdianille

Poliisi ei paljasta tietoja epäillystä tai tämän hyökkäyksen kohteena olleista henkilöistä. Tiedossa kuitenkin on, ettei ampuja ollut perheen lähisukulainen. The Guardianin mukaan ampuja oli alaikäinen poika. 

– Emme voi julkaista nimiä, heidän sukulaissuhteitaan tai mitään muutakaan, Grantsvillen poliisista kerrotaan tuoreeltaan KUTV:lle.

Lähes koko perhe sai surmansa

Naapurit ovat olleet syvästi järkyttyneitä tapahtuneesta. Poliisitietojen mukaan perheeseen kuului kolme lasta: kaksi tyttöä ja yksi poika. 

Naapureiden mukaan lapset sekä heidän äitinsä saivat surmansa ammuskeluissa – perheenisä taas toimitettiin sairaalaan pian veriteon jälkeen. 

– Rukoilen perheen puolesta, perheen tuntenut naapuri sanoo herkistyneenä ja kertoo perheen olleen kiltti ja mukava perhe.

Perheeseen kuuluva parikymppinen nuori on isän luona sairaalassa, ja hänen mukaansa miehen tila on tällä hetkellä vakaa. 

– Hänen odotetaan selviävän Grantsvillen poliisi vahvistaa The Guardianille. 

Lähteet: CNN, The Guardian 

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja