Järkyttävä hyökkäys Dublinin keskustassa – ainakin kolmea pientä lasta puukotettiin

Ainakin kolmea pientä lasta puukotettiin Irlannin pääkaupungissa Dublinissa torstaina päivällä, kertoivat irlantilaismediat.

Irlannin poliisin mukaan ainakin viisi ihmistä vietiin sairaalahoitoon Dublinin keskusta-alueella tapahtuneen tapauksen vuoksi. Yksi täysi-ikäinen nainen ja yksi lapsi saivat poliisin mukaan vakavia vammoja.

Irlannin yleisradio RTE:n mukaan teosta epäilty mies olisi loukkaantuneiden joukossa ja kiinni otettuna. RTE:n mukaan poliisi ei epäillyt tekoa terroristisessa tarkoituksessa tehdyksi.

Epäillyn miehen uskotaan käyneen ensiksi naisen kimppuun, RTE kertoi.

–  Olen erittäin järkyttynyt kolmeen viattomaan lapseen ja yhteen naiseen kohdistuneesta hyökkäyksestä, Irlannin oikeusministeri Helen McEntee kertoi X-viestipalvelussa (entinen Twitter).

"Täysin sekopäinen huligaanijoukko"

Dublinissa mielenosoittajat ottivat torstai-iltana yhteen poliisin kanssa puukotuspaikan lähistöllä, kertoi Irlannin yleisradio RTE.

RTE:n mukaan mielenosoittajat sytyttivät poliisiauton tuleen ja heittelivät poliiseja pulloilla ja ilotulitteilla.

RTE:n tietojen mukaan myös paikallisbussi ja raitiovaunu olisivat olleet tulessa mielenosoitusten lähellä.

Irlannin kansallisen poliisin poliisipäällikön Drew Harrisin mukaan tekojen taustalla on laitaoikeistolaisen ideologian ajamia huligaaneja, RTE kertoo.

Harrisin mukaan osa käytti mielenosoituksia oman agendansa ajamiseen.

–  Täysin sekopäinen huligaanijoukko, jota ajaa äärioikeistolainen ideologia, on ryhtynyt vakaviin väkivallantekoihin, Harris sanoi torstaina.

Harrisin mukaan väkivaltaiset mielenosoittajat uhkasivat myös rikospaikkatutkintaa.

–  Pyydämme ihmisiä toimimaan vastuullisesti sekä olemaan kuuntelematta sosiaalisessa mediassa liikkuvaa misinformaatiota ja huhuja, Harris kertoi.

Lue myös:

    Uusimmat