Jari-Matti Latvala selvitti kaksi hurjaa läheltä piti -tilannetta: "Pääsi yllättämään"

2:13imgJari-Matti Latvala voittotaistelussa – Leustussa taas pohja-aika: "Nuoret puskevat aika kovaa"
Julkaistu 02.08.2025 14:47
Toimittajan kuva

Mikko Hyytiä

mikko.hyytia@mtv.fi

Jari-Matti Latvalan, 40, piti lähteä uransa 20. Suomen MM-ralliin vain nautiskelemaan, mutta lauantaina iltapäivällä Latvala ajaakin tosissaan WRC2-luokan voitosta.

Lue myös: Kalle Rovanperä havahtui ei-toivottuun viestiin kesken voittotaistelun

Lue myös: Ott Tänak ajoi katsastajan päälle – Suomen MM-rallin tuomaristolta iso rangaistus

Latvala teki jo perjantaina viisi WRC2-luokan pohja-aikaa, ja hän olisi päässyt yötauolle luokkajohdossa ilman pariin kertaan pahasti yllättänyttä vesisadetta. Latvala ajoi perjantain erikoiskokeet läpi puoli tuntia myöhemmin kuin valtaosa luokan kärkinimistä.

Lauantaiaamuna vauhti on – jos mahdollista – vain kiihtynyt. Aaamupäivän lenkki tuotti neljältä erikoiskokeelta kolme pohja-aikaa ja yhden kakkossijan.

Latvalan ero WRC2-luokkaa johtavaan Roope Korhoseen on vain 7,7 sekuntia, ja sijoitus on toinen.

– Viime vuonna tässä vaiheessa Oliveriin (Solbergiin) oli jo matkaa, niin sai vain rennosti ajaa ja varmistella kakkospaikkaa. Nyt joutuu ihan tosissaan ajamaan voitosta, Latvala nauroi päivähuollossa.

– Roope ajaa erittäin kovaa. Olen parastani laittanut. Paljoa ei enää ole pelivaraa. Muutamia paikkoja, joissa on tullut virheitä, pystyn korjaamaan, mutta vauhtia en pysty enää lisäämään. Keli tuo oman haasteensa, niin katsotaan, mitä tapahtuu.

Hyvistä ek-ajoista huolimatta tapahtumia riitti jo aamunkin lenkillä.

– On ollut pari tilannetta. Vähän säikäytti Parkkolassa, kun tulimme hypystä ihan keulalle alas. Harvoin jää tajuamatta, että jostain voi hypätä niin paljon. Olen aika hyvä ollut hahmottamaan hypyt, mutta tänään pääsi yllättämään.

– Päijälässä hyppäsimme myös niin, että se oli jo ihan kahdella pyörällä. Ajattelin, että enää ei voi lisätä, kun auto kaatuu seuraavalla kerralla, ja Leustun hyppyyn otin jo enemmän pois.

Vaikka Latvala ajaa tosissaan, meno ei missään tapauksessa ole totista.

– Kymmenen vuotta nuorenin tänään, kun pääsin tähän fiilikseen.

1:31imgJari-Matti Latvalan kommentit lauantain ensimmäisen lenkin jälkeen

Tuoreimmat aiheesta

Suomen MM-ralli