Janne Tulkki avoimena takavuosien velkahelvetistään: "Vältin pahimman ahdingon puhumalla"

Ylivelkaantumisen vaara väijyy 7:35

Laulajatähti Janne Tulkki on puhunut julkisuudessa talousvaikeuksistaan. Tulkki keskusteli aiheesta myös Huomenta Suomessa.

Katso Janne Tulkin ja Piia-Noora Kaupin haastattelu Huomenta Suomessa yllä!

Iskelmälaulaja Janne Tulkki, 43, avautui vuoden 2017 lopulla Me Naiset -lehden haastattelussa 15 vuotta kestäneestä velkakierteestään.

Tulkki vieraili tänään torstaina 19. heinäkuuta 2018 Huomenta Suomessa puhumassa ylivelkaantumisesta.

– Velkaantuminen oli muutamien asioiden summa. Takana oli poskelleen mennyt konserttisalikiertue, sitten vaihtui ohjelmatoimisto ja lopulta minulla oli vain nollasta yhteen keikkaa kuukaudessa. Sillä piti sitten hoitaa asioida, Tulkki kertoo.

– Siinä vaiheessa maksettavaa oli jo niin paljon, että lisävelan ottaminen ei houkuttanut yhtään. Tein toisenlaisen ratkaisun ja aloin ajaa rekkaa.

Jo otetut velat kuitenkin painoivat Tulkkia. Neljän vuoden ajan laulaja keikkaili viikonloppuisin ja ajoi rekkaa arkisin.

– Vältin suurimman ahdingon puhumalla. Yhteydenotto on äärimmäisen tärkeää. Jos pakenee asiaa hartiat kyyryssä, silloin ne jahtaavat kahta kauheammin, laulaja sanoo.

Tulkki kertoo, että hänellä ei ole vielä niin sanotusti puskuria vastaavanlaisen tilanteen välttämiseksi.

– Toivon mukaan pääsen siihen tilanteeseen. Olin hetken aikaa täysin velaton ja nyt olen niin onnellisessa tilanteessa, että minulla on täysin hallinnassa oleva asuntolaina, hän sanoo.

Janne Tulkki julkaisi ensimmäisen studioalbuminsa vuonna 1999. Hän voitti Syksyn sävel -kilpailun vuonna 2001 kappaleella Yksinäinen pitkä tie.

Muita tunnettuja Janne Tulkin lauluja ovat muun muassa Tulvii Pohjanmaa ja Kulkurin kuu.

Lue myös:

    Uusimmat