Jalkapallon EM-karsinnassa vuoden 2008 Sveitsin ja Itävallan EM-lopputurnaukseen on raaka peli. Kaksi parasta kustakin seitsemästä lohkosta selviytyy kisoihin, kun molemmilla isäntämaille on varattu suora paikka. Tässä noudatetaan jaettujen kisojen tuttua mallia 2000-luvulta (EM 2000 ja MM 2002).
Neljä Pohjoismaata haki yhdessä tämän turnauksen isännyyttä, mutta valinta osui Keski-Euroopan hakijakaksikolle. Jo neljä vuotta aiemmin Itävalta oli yhdessä Unkarin kanssa käynyt kovan kamppailun voittaja-Portugalia vastaan.
EM-kisojen mestari 2004 oli yllättäen Kreikka, jonka Suomi pystyi voittamaan komeasti 5-1 kotikentällä Antti Muurisen johdolla MM-karsinnassa syyskuussa 2001.
Heikohkosti sujunut MM-karsinta 2006 aiheutti sen, että Suomi löytyy vasta viidennestä arvontakorista yhdessä Unkarin, Viron, Walesin, Liettuan, Albanian ja Islannin kanssa. Ketään näistä kuudesta ei päävalmentaja Roy Hodgsonin johdolla ainakaan jouduta kohtaamaan.
EM-karsinta on rankka, sillä kuudessa lohkossa jokainen pelaa 12 ottelua ja seitsemännessä peräti 14. Tämä merkitsee sitä, että kansainväliset pelipäivät joudutaan entistä täydellisemmin käyttämään karsintapeleihin, ja valmistavat maaottelut jäävät minimiin. Samalla Suomen täytyy olla valmis ottelemaan karsintapelejä myös selvästi totutun pelikauden ulkopuolella.
Valmennusjohdon onneksi Suomen joukkue koostuu lähes sataprosenttisesti ulkomailla pelaavista, jotka ovat kunnossa kansainvälisen pelikauden aikana. Kotiotteluita ei silloin voida pelata, ja niitä varten on kesäkuussa nipistettävä maajoukkuemiehiltä kotimaan lomapäiviä raskaan pelikauden jälkeen.
Jännittävä arvonta
Arvonta on perjantaina Sveitsin Montreux'ssa varsin jännittävä tapahtuma, sillä kahdessa ensimmäisessäkin korissa on joukkueita, jotka ovat etukäteen ajatellen joko helpommin tai vaikeammin lyötävissä. Ykköskorissa ovat Kreikan lisäksi Hollanti, Portugali, Englanti, Tshekki, Ranska ja ainoana Pohjoismaana Ruotsi.
Vielä edellisiin EM-kisoihin mestaruuden puolustaja Ranska kelpuutettiin suoraan, mutta tämä etuoikeus on poistettu. Saksa pääsi isäntänä tämän vuoden MM-kisoihinsa itseoikeutettuna, mutta joutuu nyt lähtemään kakkoskorista karsimaan EM-paikasta. Muut tämän korin joukkueet arvonnassa ovat Kroatia, Italia, Turkki, Puola, Espanja ja Romania.
