Itävalta suomii itseään insesti-isän rikoksista

Itävalta tiukentaa seksuaalirikollisten valvontaa maata ravistelleen insestiskandaalin jälkimainingeissa.

Liittokansleri Alfred Gusenbauer esitteli tänään sarjan uudistuksia, jotka muun muassa kieltävät tuomittuja seksuaalirikollisia työskentelemästä nuorten tai lasten kanssa. Tuomituilta evätään myös adoptio-oikeus.

Lisäksi rikosrekisterien vanhenemisaikoja pidennetään 30 vuoteen, ja erityisen vakavissa tapauksissa rekisteri jää pysyväksi. Tähän asti rikostausta on vanhentunut viimeistään 15 vuodessa.

Oikeusministeri Maria Berger puolestaan myöntää, että viranomaiset olivat vuosien varrella toimineet lepsusti insesti-isä Josef Fritzlin, 73, tapauksessa. Fritzl oli pitänyt tytärtään Elisabethia ja tälle tekemiään lapsia vangittuna kotinsa kellarissa liki neljännesvuosisadan ajan.

Fritzl oli väittänyt viranomaisille tyttären karanneen ja liittyneen uskonnolliseen lahkoon, ja selitykset uskottiin. Viranomaiset eivät myöskään tutkineet hänen rikosrekisteriään, kun hän adoptoi kolme Elisabethin kellarissa synnyttämistä kuudesta lapsesta.

Fritzl oli kuitenkin tuomittu raiskauksesta vuonna 1967.

- Kun tätä kaikkea nyt katsoo, huomaa tiettyä hyväuskoisuutta, moittii oikeusministeri Berger.

Fritzl vakuuttaa edelleen, ettei hän ole hirviö. Sanomalehtien julkaisemien tietojen mukaan hän on painottanut asianajajalleen, että juuri hän vei Elisabethin vanhimman lapsen Kerstinin sairaalaan.

Juuri sairaalamatka johti Fritzlin karmean rikoksen paljastumiseen.

- Olisin voinut tappaa heidät kaikki, eikä mitään olisi tapahtunut. En olisi nyt vangittuna. Mutta vein Kerstinin sairaalaan, Fritzl sanoi.

Viranomaiset eivät kommentoineet lehtien tietoja.

Vakavasti sairas, koko ikänsä kellarissa asunut Kerstin taistelee yhä elämästään tehohoidossa.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat