Itäraja on osittain taas auki: Vaalimaalla enemmän liikennettä Venäjälle kuin Suomeen – ei vahvistettuja havaintoja turvapaikanhakijoista

Vaalimaan rajatarkastusaseman päällikkö Jussi Pekkala sanoi alkuyöstä, ettei heillä ollut tuolloin havaintoja turvapaikanhakijoista.

Rajanylitysliikenne sujui aamuyöllä Vaalimaan rajanylityspaikalla normaalisti, kertoi Kaakkois-Suomen rajavartiosto X:ssä kuudelta aamulla. Suomen ja Venäjän rajan täyssulku päättyi Vaalimaalla vuorokauden vaihduttua torstaiksi.

Hieman kolmen jälkeen aamulla rajavartiosto kertoi X:ssä, että ensimmäiset tunnit olivat sujuneet rauhallisesti ja että rajanylitysliikennettä on ollut molempiin suuntiin.

Vaalimaan rajatarkastusaseman päällikkö Jussi Pekkala sanoi STT:lle alkuyöstä, että liikennettä Venäjän puolelta Suomeen on ollut vähemmän kuin Suomesta Venäjälle päin.

Pekkalan mukaan heillä ei ollut tuolloin havaintoja turvapaikanhakijoista. Rajatarkastusaseman päällikkö kertoi kuitenkin rajanylittäjien kertoneen havainnoistaan, joiden mukaan rajaa olisi mahdollisesti lähestymässä mahdollisia turvapaikanhakijoita. Pekkala kuitenkin korosti, ettei yksittäisten havaintojen paikkansapitävyydestä ole varmuutta.

Niiralan rajanylityspaikalla liikenne sallitaan aamukahdeksasta alkaen. Niiralan rajanylityspaikalla on jonossa yli 50 ajoneuvoa maasta lähtevässä liikenteessä, kertoo Pohjois-Karjalan rajavartiolaitos viestipalvelu X:ssä. Rajanylityspaikka avautui tänään aamukahdeksalta ja on avoinna iltakahdeksaan.

Vaalimaalla jonotettiin jo illalla

Paikalla olevan STT:n toimittajan mukaan Vaalimaalla oli jo keskiviikkona iltayhdeksän aikaan kertynyt puolen kilometrin mittainen autojono Venäjän suuntaan matkaavia. Tunnelma vuorokauden vaihtuessa oli rauhallinen, kun jono alkoi purkautua.

STT:n haastattelemien jonottajien joukossa oli monia kaksoiskansalaisia, jotka kertoivat olevansa iloisia siitä, että itäraja aukeaa jälleen. Itärajan sulku keräsi haastateltavien keskuudessa myös kritiikkiä.

Venäjältä kotoisin oleva Anton Kilin odotti Vaalimaan autojonossa rajan avautumista hyvin mielin. Hän kertoi olevansa menossa katsomaan tyttöystäväänsä, jota ei ollut voinut tavata rajan ollessa kiinni. Suomessa työskentelevältä Kiliniltä ei herunut ymmärrystä Suomelle rajan väliaikaisesta sulkemisesta. Hänen mielestään päätös sulkea raja oli Suomelta kohtuuttoman kova toimi sekä kaksoiskansalaisia että turvapaikanhakijoita kohtaan.

Vaalimaalla jonottanut kotkalainen Natalia Paakkari kertoi olevansa helpottunut rajan aukeamisesta. Suomen päätös sulkea itäraja oli Paakkarin mukaan iso shokki.

–  Nyt voin tavata tytärtäni ja käydä Venäjällä vaikka teatterissa, hän sanoi.

Ensimmäisenä Suomeen Vaalimaan rajanylityspaikan avauduttua saapui Suomessa asuva Jevgeni Saenko. Hän kertoi STT:lle, että Venäjän puolella jonossa oli keskiyön aikaan vain muutamia autoja.

Valmius töihin vaikka joulunpyhinä

Sekä Vaalimaalla että Niiralassa ollaan valmiina liikenteen palautumiseen, mutta ruuhkien välttämiseksi ensimmäisinä päivinä ihmisiä kehotetaan mahdollisuuksien mukaan siirtämään matkustamista myöhemmäksi.

Sekä Kaakkois-Suomen Vaalimaalla että Pohjois-Karjalan Niiralassa on suomalaisten rajavartijoiden lisäksi Euroopan raja- ja merivartioviraston Frontexin asiantuntijoita.

Hallitus päätti Vaalimaan ja Niiralan avaamisesta liikenteelle tiistaina. Kansainvälisen suojelun haku itärajalla on mahdollista näillä rajanylityspaikoilla.

– Siitä huolimatta haluamme korostaa, että itärajalle ei kannata lähteä, ei kannata uskoa salakuljettajien tarinoita eikä myöskään osallistua Venäjän viranomaisten toimintaan, sanoi sisäministeri Mari Rantanen (ps.) tiistaina tiedotustilaisuudessa.

Päätös kahden raja-aseman avaamisesta on tällä erää voimassa 14. tammikuuta asti, mutta hallitus on kertonut seuraavansa tilannetta tarkasti.

Tiedotustilaisuudessa tiistaina pääministeri Petteri Orpo (kok.) ja sisäministeri Rantanen sanoivat, että hallituksella on valmius ja keinot saada raja uudelleen suljettua hyvinkin nopeasti, jos Venäjä jatkaa toimintaansa. Ministerit lupasivat, että hallitus on valmis tarvittaessa vaikka joulunpyhinä tekemään uusia rajaa koskevia päätöksiä.

– Olemme 24 tuntia vuorokaudessa isänmaalla työssä, Rantanen sanoi.

Raja-Joosepin, Sallan, Kuusamon, Vartiuksen, Imatran ja Nuijamaan rajanylityspaikat pysyvät edelleen kiinni. Vainikkalan kautta kulkee vain rautatieliikenne.

Suomen itäraja meni kokonaan kiinni 30. marraskuuta, kun myös viimeisenä auki pidetty Raja-Joosepin rajanylityspaikka suljettiin.

Suomeen saapui heinäkuun lopusta marraskuun loppuun vajaa tuhat kolmannen maan kansalaista itärajan rajanylityspaikkojen kautta ilman Schengen-viisumia. Suomen rajalle saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä lisääntyi nopeasti ja ilmiö kiihtyi.

Lue myös:

    Uusimmat