Italia hävisi yllättäen Kroatialle maalein 1-2 jalkapallon MM-kisojen G-alkulohkon ottelussa. Ottelu jätti paljon spekuloitavaa, sillä Italialta hylättiin kaksi maalia varsin kyseenalaisin perustein.
Avausjakson paras italialaistilanne syntyi vartin pelin jälkeen, kun Cristiano Doni pääsi laukomaan vaarallisesti kohti maalia. Kroaattivahti Stipe Pletikosa ylsi kuitenkin jalkatorjuntaan. 26 minuutin kohdalla Kroatia pääsi todella lähelle maalia, kun Milan Rapaicin syöttö vapautti Davor Vugrinecin laukaisupaikkaan. Pallo kulkeutui jo ohi italialaisveskari Gianluigi Buffon, mutta puolustaja Marco Materazzi oli paikalla pelastamassa hieman ennen maaliviivaa. Puoliajalle lähdettiin 0-0-tilanteesta.
Ottelu muuttui selvästi mielenkiintoisempaan suuntaan heti toisen puoliajan alussa. 49 minuutin kohdalla Italian Christian Vieri toimitti pallon täysin sääntöjenmukaisesti Kroatian maaliverkon perukoille. Räikeän tuomarivirheen takia maali hylättiin paitsiona. Lisäksi tuomiota voimakkaasti protestoineelle Vierille näytettiin keltaista korttia.
Ottelun jälkeen Vieri haukkui englantilaisen Graham Pollin johtaman tuomariston kelvottomaksi. -He eivät olleet edes divisioonatason tuomareita, he olivat kylätuomareita, Vieri sätti.
Kuusi minuuttia myöhemmin Vieri sai lopulta maalinsa, joka oli hänelle jo MM-turnauksen kolmas. Vieri puski pallon maalin takakulmaan Cristiano Donin korkeasta keskityksestä.
Kroatia ei kuitenkaan masentunut italialaisten johtomaalista, vaan sai päinvastoin lisää virtaa. 73 minuutin kohdalla Ivica Olic nousi komeasti italialaispuolustajien välistä maalin eteen ohjaamaan jalallaan pallon maaliin.
Vain kolme minuuttia tasoitusmaalin jälkeen Kroatia onnistui yllättäen uudelleen maalinteossa. Milan Rapaic toimitti pallon italialaispuolustaja Marco Materazzin jalasta suuntaa muuttaneella kohotuksella hölmistyneen maalivahdin Gianluigi Buffon ylitse Italian maalin ylänurkkaan.
