Israel kosti siirtokuntalaisten surman ohjusiskulla

Israel on tehnyt kostoiskun Gazan kaupunkiin ääripalestiinalaisten surmattua viisi siirtokuntalaista.

Israelin armeijan helikopterit ovat ampuneet useita ohjuksia Gazan kaupunkiin illalla tunteja sen jälkeen, kun ääripalestiinalaiset olivat surmanneet viisi juutalaisten siirtokunnan asukasta, kertoivat silminnäkijät.

Ensihoitajien mukaan useita ihmisiä kuoli tai haavoittui ohjusiskussa. Ohjukset osuivat ilmeisesti rakennukseen, jossa sijaitsee äärijärjestö Hamasin radioasema.

Viisi siirtokuntalaista surmattiin

Isku oli ilmeisesti kosto viiden siirtokuntalaisen surmasta. Surma tapahtui aiemmin tänään juutalaissiirtokunnassa Gazan kaistalla.

Israelilaiset saivat surmansa heidän autoaan vastaan tehdyssä hyökkäyksessä. Israelin radion mukaan kuolleiden joukossa on ainakin neljä lasta ja yksi nainen.

Hyökkäykseen syylliseksi ilmoittautui kaksi palestiinalaista ääriryhmää, Islamilainen jihad ja Kansan vastarintakomiteat. Ryhmät kertoivat puhelimitse uutistoimisto Reutersille toteuttaneensa hyökkäyksen yhdessä.

Israel tuomitsi surman ja syytti palestiinalaisjohtaja Jasser Arafatia ja äärijärjestö Hamasia yrityksistä romuttaa pääministeri Ariel Sharonin Gaza-suunnitelma.

Levottomuuksia Gazassa ja Länsirannalla

Aiemmmin tänään kaksi palestiinalaista on saanut surmansa Israelin armeijan tulituksessa Gazassa.

Sairaalalähteiden mukaan toinen uhreista oli 8-vuotias poika. Tulituksessa loukkaantui lisäksi 10 palestiinalaista.

Israelin mukaan tulituksella vastattiin palestiinalaisten iskuun Israelin armeijaa vastaan.

Länsirannalla Nablusin kaupungissa yksi palestiinalainen kuoli ja neljä muuta loukkaantui Israelin ja palestiinalaisten yhteenotoissa.

(MTV3-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat